Mulla on nyt keittiöpiirroksia jos jonkin näköisiä, mutta valmista ei tunnu tulevan ollenkaan. Kvikin reissusta en tullut taaskaan yhtään viisaammaksi.
Siellä ei ollut edes sellaisia yläkaappeja mitä olisin halunnut. Ikkunan ja tuon nurkan väliin haluaisin lasiovelliset yläkaapit, mutta ei heillä ole korkeakiiltovalkoisena lasiaovia. Aloin jo miettimään jos otan pelkät yläkaapit jostain muualta, mahtaako taas maksaa vaivaa?
Avataanpa nyt vähän hintoja, jos itsekkin saisi jonkinlaista järkeä tähän touhuun ja koska ne eurot tuntuvat aina kaikkia kovasti kiinnostavan.
Koti 7 on myös haastanut muita bloggaajia kertomaan budjeteistaan. Itse en halua meidän koko talon budjettia tyypilliseen suomalaiseen tapaan huudella missään, koitankin nyt avata hintoja lähinnä tälläisistä yksittäisistä kohteista kuten esimerkiksi keittiö.
Korkeakiiltovalkoiset kaapistot, leveillä vetimillä.
Puustelli:
Puustellista olen pyytänyt tarjouksen ihan ensimmäiseksi. Kalusteet ovat suunnilleen samat, puustellin tarjouksessa, kuten oikeastaan kaikissa muissakin työtasot ovat laminaattia, hinta
kalusteet 9239,76 €
+tiskiallas 306,08
Siemens kodinkoneet 3794,34
Kodinkoneet on edullisia, suurinpiirtein samat kodinkoneet Kvikissä +7000€, sanoin heti että ne saa tiputtaa pois tarjouksesta, en maksa kodinkoneista niin paljon.
Puustellissa palvelu oli oikein hyvää, ideat kohtasivat, piirroksia on muokattu moneen kertaan ja hän on laskenut kaikki kotimme kalusteet alle 20 000 eutoon, tosin ne ovat hyvin simppeleitä, eivätkä esim wc-kalusteet kohtaa ajatuksiani ollenkaan. Hinta tuntui kuitenkin olevan se ratkaiseva tekijä, joten muiden tilojen kalusteet ovat sen mukaiset. Jaksan keskittyä niiden hiomiseen ehkä sitten kun pääsen tästä keittiöshowsta nyt eroon.
Kalannin kaluste:
Kävin paikanpäällä muutama viikko sitten ja tarjous tuli noin viikossa
Kalusteista sain ensin tarjouksen 8900€ jolloin kerroin saavani paremman tarjouksen, hinta tippui heti"näppäilyvirheen" takia 8000€.
Pöytätasot laminaattia.
Palvelu oli hyvää, ammattitaitoista ja sain mitä pyysin. Myyjä kehui heidän saranoidensa olevan markkinoiden parhaita, Blummin saranoita, mitä käytetään kaikissa muissakin liikkeissä...
Puutyöliike Silvan
Tässä "nyrkkipajassa" käyminen oli mielenkiintoinen kokemus :) Aluksi en edes tiennyt mistä ovesta kuuluisi mennä sisälle. Liikkeessä ei ollut edes kopiokonetta ja minulla oli viralliset kuvat mukana, joten piirrustus tapahtui ruutuvihkoon ja viikon päästä sain puhelun, kalusteiden hinta 6000€.
Hinta kuulostaa kyllä hyvältä, mutta en ainakaan tämän perusteella vielä osaa sanoa mistä hinta koostuu, mitään piirroksia en ole saanut ja miten tarkkaan pelkälle ruutupaperille piirtämällä hinta saatu, nouseeko siitä vielä? Varmasti asiat hänenkin kanssaan sujuvat, siskollani on hänen tekemänsä keittiö, mutta joku nyt kuitenkin epäilyttää... Nämäkin hinnat laminaattitasoilla,
Kvik
Noh. Käydessäni liikkeessä ensimmäisen kerran, kenelläkään ei ollut aikaa. Laitoin kotiin päästyäni yhteydenottopyyntöä, mutta suunnitteluajan saaminen ennen heidän tarjouksensa loppumista tuntui alkuun mahdottomalta. Aika kuitenkin lopulta järjestyi. Alun alkaen asiakaspalvelu oli mielestäni hieman tylyä, valiteltiin kovasta kiireestä ja paljosta asiakasmäärästä, tuli vähän sellainen olo, etteivät minun rahani heille kelpaakkaan.
Tänään myyjäni oli kuitenkin oikein mukava, ei mitään valittamista. Aikaisemmat sähköpostikeskustelut käytiinkin myymäläpäällikön kanssa,,,
Kaapistot 5534,72 €
Pöytätasot 6 cm tammi massiivipuu -50% 2075,21 €
Palvelu
Mikrokaapintyöstö 120 €
Pöytätasojen rahti tehtaalta 236 €
Kaappien kokoaminen verstaalla 879 €
Pakkausmaksu 97 €
Keittiön asennus ilman LVI&sähkö 1973,50 €
Yhteensä ILMAN asennusta, jotta verrannollinen muiden toimittajien hintoihin
8941,93 €
Vaikka Kvikin tarjouksessa nyt onkin mukana massiivipuutasot, siinä ei ole mukana kuin kaksi yläkaappia, muiden tarjouksissa on yläkaapit ikkunaan saakka, eli kulmakaappi + kaksi lasivitriiniä.
Onko se Kvik:kään nyt niin halpa? Aika paljon huonoa sanottavaa varsinkin Raision liikkeestä ystäväni google löytää. Kerroin ihan rehellisesti löytämistäni palautteista myyjälle, eikä hän siihen tuntunut kommentoivan juuta eikä jaata.
Soittelin nyt vielä tänään yhdelle keittiötoimittajalle kotimatkalla, jolta tarjouspyyntö vielä puuttuu. Hän on edelliseen kotiimme keittiön tehnyt ja ihan varsin toimiva paketti se on ollut. Keittiön hän oli kuulemma jo piirtänyt, mutta hinta oli vielä laskematta. Jos me nyt päästään lähellekkään muita hintoja, otan keittiön häneltä, muutoin en tiedä kyllä mistä. Veikkaan nyt kuitenkin, että Kvik ja Puustelli ovat ulkona kilpailusta. Mutta älä koskaan sano ei koskaan ;)
Hintaerothan lähes kaikissa ovat aika pieniä. Siinä vaiheessa päätös kyllä syntyy laadukkuuden sekä asiakaspalvelun perusteella.