tiistai 26. huhtikuuta 2016

Mikrosementtiä kylppäriin Part 1. Pohjatyöt

Ensimmäisen kerran kuulin sanan "mikrosementti" isännän suusta kun joku kaveri oli ollut jossain työmaalla jossa joku toinen kaveri oli laittanut jotain mikrosementtiä kylppäriin. Oli kuulemma kallista!

Tämän episodin jälkeen alkoi armoton googlaus, blogien lukeminen (jopa oman blogin pitäminen) ja mikrosementistä kaiken tietouden etsiminen, jonkinlainen fetissi siis syntyi.
Minä olisin halunnut alakerran kymppärin kauttaaltaan mikrosementistä. Olisi tullut ihana luolamainen tunnelma. Mies oli sitä mieltä että tulee vankila, eikä hän ainakaan uskalla siellä pudonnutta saippuaa nostaa lattialta...

Aika paljon on asiasta väännetty ja nyt päästy pitkällisen taivuttelun jälkeen yhteisymmärrykseen kompromissiin että mikrosementtiä tulee meille vain kylpyhuoneen ja saunan lattiaan.

Kaikkihan alkaa pohjatöistä. Ja kuten olen monesti lukenut, varsinkin mikrosementin kanssa pohjatyöt täytyy tehdä kunnolla. Varsinkin Rouva E on kertonut omista mikrosementteilykokemuksistaan postauksessa Mikrosementtiä beibe.

Meillähän siis lattia on hiottu, tasoitettu ja hiottu ja tasoitettu ja hiottu. En tiedä onko se vieläkään tasainen, mutta semmonen se nyt on!


Vedeneristykseen kaivolaippoja ja viemärinkansi.

Ensimmäinen ongelma mikrosementin kanssa tulee meillä tässä kohtaa. Koska meillä mikrosementtiä laitetaan lattiaan, kosteaan tilaan, pitää lattia tietysti vesieristää. Ostin nyt kahdenlaista viemärin kaivolaippaa, joka siis tiivistää vedeneristyksen viemärin kohdalta. Ongelma tässä tietysti on se, että siitä jää selvä kohouma lattiaan.



Noh, kuten nyt jo tiedämme, mikrosementin kanssa tämä raja jää nykyviin, laatoituksella sen saisi piiloon.

Toinen ongelma on lattiankaivon kannet. Minullehan ei kelpaa sellainen tavallinen, vaan sen pitäisi olla tuollainen Smedbon kansi. Kansi on kuitenkin tarkoitettu laatalle jolloin sen korkeus on 7 mm. Eihän sitä voi laittaa mikrosementin kanssa ellei sinulla satu olemaan kannen kokoista reikää betonissa (mitä meillä ei ole). Toinen vaihtoehto on ajaa reunat rälläkällä pois tai laittaa se tylsä pyöreä kaivon kansi.

Tässä mallailua yläkerran kylppärissä, kannessa suojamuovi päällä

Tasoitettu ja vedetty vielä liipillä viimeisetkin epätasaisuudet ennen vesieristettä

Ja kertaalleen vesieristettynä. 
Katotaan nyt mitä tästäkin pojektista tulee. Bauhausin myyjä juuri pelotteli minua. "Ai meinaatteko itse laittaa sen mikrosementin?" No totta kai! "Täällä juuri kävi pariskunta hakemassa isoja laattoja kylpyhuoneen lattiaan ja kyselin, että onko pohja varmasti tasainen isolle laatalle. Kertoivat laatan alla olevan tuhannen euron pohja mikrosementistä"

"Että ei muuta kuin tsemppiä sulle projektiin!"

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Listoitukset, nuo kaikkien raksaajien p***keleet!

Meille on aloitettu laittaa listoja. Yläkertaan. Paljon! On vinoa kattoa, vähän vähemman vinoa kattoa ja sitten on vielä vähän enemmän vinoa kattoa ja jiiriä jokaiseen ilmansuuntaan ja vielä kaikkeen siltä väliltä.

Yläkerta alkaisi olla siis niin hyvällä mallilla, että eikun ne perkeleet viimeistellyt listat paikoilleen, laminaatti lattiaan ja väliovet paikoilleen. Noo, taitaa sieltä kylppäristä vähän puuttua jotain, mutta silleen hyvällä mallilla kuitenkin.

Totesi isäntä sitten vaan ettei hän yhtään ihmettele, että kaikilta rakentajilta jää ne listat laittamatta, on se niin vattumaista touhua! Minä sitten sanoin että anna nyt munkin koittaa. Osaanhan mä (kai?) nyt yhtä sirkkeliä käyttää kun näytät miten se kallistuu tohon ja tohon suuntaan, mutta eih... Ei annettu eih... Voihan se tietysti olla että ne perkeleen listat olis lentäny aika äkkiä parvekkeelta alas tuntien mun kärsivällisyyteni, mutta! Olis ny antanu edes yrittää...

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Laatoitushommia ja montaa muuta

Hyvin etenee meilläkin hommat vaikkei meille tule keittiö valmiiksi asennettuna, ei ole laatoittajaa eikä vesieristäjää. Edelleen kaikki hommat tehdään itse. Iso peukku täytyy kyllä nostaa tuolle miehelle, on se vaan taitava! Niin vain nousi keittiön kaapit pystyyn ja yhtä helposti alkaa kylppäreissä syntyä valmista laattapintaa. Ei sitä ihan joka jätkä osaa tehdä ihan kaikkea :D

Keittiö alkaa olla siinä mallissa, että ensi viikolla tulevat tasot. Vetimet ovat myös vielä asentamatta. On ollut kyllä aivan nappi valinta ottaa keittiö tuosta paikalliselta puusepältä. Kaapistot tulivat valmiiksi kasattuna ja itse puuseppä on käynyt vähän väliä ottamassa erinäköisiä mittoja milloin täytepaloja ja milloin tasoja varten. Kaikki täytepalat saadaan leikattua millilleen meidän keittiömme mittojen mukaan kaappien asennuksien jälkeen. Hirsitalossa kun kumminkin tuntuu seinissä olevan vinoutta ja kieroutta aina hieman johonkin suuntaan. Näin saadaa sitten kaikki palaset sopimaan täydellisesti paikoilleen.



Myös massiivitammitasot mitattiin vasta nyt kaappien mukaan ja taas saadaan palaset sopimaan paikoilleen. On muuten puuseppä käynyt paikalla lauantaina ja myöhään vielä perjantai iltaisinkin käyty sähköpostitse keskustelua tasojen väreistä, valopeilien mitoista tai milloin mistäkin. Ei taitaisi vastaavaa palvelua saada näiltä isommilta puljuilta? Paikan päällä hän on tainnut käydä sen kymmenen kertaa, apua ja neuvoa saa aina, ja verstaskin löytyy meistä noin puolentoista kilometrin päästä.


Yläkerrassa mies on saanut laatoitettua kylppärin seinät. Alakertaan kävimme bauhausista hakemassa metallic white laattaa eilen. Muutoin laattamme ovat tulleet RTV:n valikoimista paikallisesta sisustusliikkeestä ostettuna. Bauhausissa oli vain tuota samanatapaista laattaa aika lailla isommassa koossa (30x60) ja sitä halusin alakerran kylpyhuoneeseen.
Alakerran kylppäri
Yläkerran kylppäri
Yläkerran kylppärin tehostelaatoitus




Ensi viikolla on sitten taas hommia tiedossa vaikka ja kuinka. Olen tilannut yläkertaan laminaatit, yläkerran kylppärin lattiaan laatat ja keittiön välitilan laatoitukset. Myös keittiön pöytätasot tulevat ensi viikolla. Minun pitäisi nyt jossain ihmeen välissä taas ehtiä vesieristämään kylppärin lattia. Sen saakin sitten varmaan tehdä sukkasillaan, sillä primeria vetäeessä tuli kyllä kengistä jatkuvasti likaa...

Pihallekkin tekisi mieli...  Leikkimökin pohjaa on aloitettu tekemään, sillä lapset eivät oikein viihdy raksalla. Tämä vuodenaika on jollain tapaa tosi masentava. Missään ei viherrä, kuraa ja vettä on kaikki paikat täynnä. Alkaisipa se kevät nyt todenteolla, saisi sormet multaan, pihaa edes hiukan siistittyä ja ehkä johonkin vähän nurmikkoakin?
Kauhulla odotan miten paljon koko kesänä olisi tehtävää, niin ulkona kuin sisälläkin. Talokin pitäisi saada maalattua loppuun ja pihaa edes hieman siistittyä vaikka se nyt taitaa olla se viimeinen asia mikä tehdään. On vaan niin rumaa kaikki paikat... Ja minä haluaisin sitä nurmikkoa, kukkapenkkiä, ryytimaata ja kasvihuonetta. Kaikkeen ei vain yhdessä kesässä pysty, uskottava se on!








sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Tee-se-itse vesieristys?


Vesieristyksen tekemiseen varsinkin taloyhtiöissä vaaditaan yleensä sertifikaatin omaava rakennusmies. Sertifikaatin pitäisi tällöin olla tae oikeinsuoritetusta vedeneristyksestä.

Nykyisillä rakennumääräyksillä omakotitalorakentaja saa vesieristää monen monta paikkaa. Meidän talossamme se käsittää kaksi kylpyhuonetta, saunan, wc:n lattian sekä allasseinän, kodinhoitohuoneen lattian, kurapisteen ja allasseinän sekä teknisentilan lattian. Olemme vesieristäneet myös keittiön lattian ja seinän allaseinältä sekä tiskikoneen kohdalta. Näihinkin kohteisiin olisi taas saanut heitellä satasia jos siihen olisi palkannut sertifikkaattimiehen tekemään, joten jälleen kerran, tee se itse!

Olemme monen monta kertaa todenneet, että itse tekemällä saa yleensä laadukasta jälkeä kunhan on huolellinen, tutustuu hyvin ohjeisiin ja tekee asiat alusta asti kunnolla ja laadukkaasti. Kun rakentaa itselleen toivottavasti loppuelämän kotia, haluaa tehdä kaiken mahdollisimman hyvin. Itse tekemällä tiedät myös takuuvarmasti, että kaikki työvaiheet on tehty oikein ja ohjeiden mukaan. 

Vesieristys ei ole mielestäni mitään rakettitiedettä. Jos talonkin saa pystyyn niin kyllähän siinä yksi vesieristyskin tehdään... 
Hyvä selkokielinen ohje löytyy esimerkiksi täältä.

Yksi hyvä konsti itse tekemällä on myös tulevaisuutta varten dokumentoida kaikki työvaiheet. Isäntä on ottanut varmasti tuhansia kuvia rakennusaikana. Näin jos joku joskus kysyy miten joku asia on tehty tai epäillään vaikka virhettä, on jotain todistusaineitoa tallella.

Itse tehdyn vesierityksen haluan tallentaa omiin arkistoihini, jos sattuu vaikka vesivahinko tulemaan. En tiedä miten vakuutusyhtiöt suhtautuvat itse tehtyihin vesierityksiin? Korvataanko vesivahinkoa jos vedeneristyksiä ei ole tehty sertifikaatin omistavan toimesta? Jos jollakulla on tästä tarkempaa tietoa, kuulisin mielelläni.

Siitäkin huolimatta me sen olemme itse tehneet ja tässä siitä todisteita, että ne sieltä löytyvät:

Ensiksi tietysti on seinät primeroitu, tässä tapauksessa harkkoseinät suhteella 1:3 ja kipsilevyseinät 1:1. Olemme käyttäneet joka työvaiheessa saman valmistajan tuotteita, jotta ne ovat varmasti yhteensopivia keskenään. 
Kaikki nurkat ja putkien läpiviennit on vahvistettu nauhalla. nauhasta on leikattu tarpeeksi pieni pala pois, jolloin se muodostaa kauluksen putken ympärille. Nämä läpiviennit ja viemärin vesieristys on tehtävä erityisen huolellisesti sillä ne ovat yleensä juuri ne ongelmakohdat joista mahdolliset vesivahingot alkavat.

Hanakulmien läpiviennit kertaalleen vesieristettynä.
Ja tässä toiseen kertaan
Seinien vesieristykseen on minun työtavallani riittänyt kaksi kertaa. Olen käyttänyt sekä telaa, että isoa pensseliä. Eristettä on laitettava riittävästi, jotta siitä saa aikaiseksi tarpeeksi paksun kalvon. Olen ottanut vesieristeestä myös koepalat varmistaakseni riittävän paksuuden. Meidän käytämämme tuotteet ilmoittavat ohjeeksi että vedeneristeen kuivakalvon paksuus tulee olla seinissä vähintään 0,3 ml. Vedeneristeen kokonaismenekki seinillä jolla tuo 0,3 ml toteutuu on vähintään 0,55 l / m² tai 850g /m². Lattialla tuo sama paksuus täytyy olla vähintään 0,5 ml ja teknisentilan kohdalla lattiaan vedin silloin kolme vedeneristys kertaa.


Isäntä osti myös tälläisen laitteen jotta varmistui emännän kuraleikeistä ja kyllähän se nuo minimivaatimukset täytti. Alakerran kylpyhuoneesta otettu koepala kertoi seinässä olevan vedeneristyksen paksuudeksi 0,36 ml. Muistakaahan ettei sitä koepalaa oteta sitten suihkun alta vaan mielellään sellaisesta paikasta joka todennäköisimmin ei joudu ainakaan kovin herkästi vedelle altttiiksi. Ja sitten muistaa vielä korjata paikan uudella vedeneristeellä.
Koepalat koetan myös pitää tallessa, jos niitä joku sattuu joskus kysymään. Mitä todennäköisimmin laitan ne sellaiseen talteen josta en enää itsekkään tule niitä löytämään. 


Keittiön kaappirivikin näyttää päässeen paikoilleen ja syy siihen miksi sekin pääsi tähän postaukseen löytyy takaseinältä. Sieltäkin altaan takaa nyt vedeneristys löytyy.

Haluan vielä muistuttaa etten suinkaan kehoita ketään tekemään vedeneristysksiä itse, varsinkaan minun ohjeillani. Haluan vain aiheuttaa edes hieman ajatuksia siitä onko tämä(kin) homma tosiaan niin vaikeaa ettei siihen ilman sertifikaatteja pysty maalaisjärjellä, ohjeita ja neuvoja kuuntelemalla (niiltä sertifikaatinomaavilta ammattilaista) ja ohjeita lukemalla? Enkä halua myöskään vähätellä etteikö se sertifikaatti olisi tärkeä, varmasti on, sillä onhan joku todistus oltava siitä ammattitaidosta jos päätät palkata ulkopuolisen tekemään vesieritykset. Kaikki eivät pysty, halua tai ehdi itse tekemään ja silloin siihen on palkattava ammattilainen. Älkää kuitenkaan sokeasti luottako todistuksiin vaan varmasti parhaimman työntekijän saa kyselämällä muilta kanssaraksaajilta suosituksia hyvistä työmiehistä. :)

torstai 7. huhtikuuta 2016

Hän on täällä!

Minun iki ihana keittiöni meinaan saapui tänään! Voi tätä jännityksen määrää! Käytiin lasten kanssa ihastelemassa ja hipelöimässä kasaa eri kokoisia ja näköisiä kaappeja, mutta jälleen kerran, eihän lasten kanssa pysty tekemään tuolla raksalla yhtään mitään!

Vajaan tunnin, muutaman puoliksi syödyn sämpylän ja lattialle kaatuneiden pepsien jälkeen äitiltä meni taas hermo ja ei auttanut kuin lähteä kotiin lapsosten kanssa haaveilemaan valmiista keittiöstä.

Keittiö olohuoneessa
Katsotaan monenko ärräpään ja päivän päästä mies saa kaapistot koottua ja koska minä saan päätettyä mitä välitilaan laitetaan. Nyt tulivat vain kaappien rungot, ovet, tasot ja muut tilpehöörit tulevat myöhemmin.

Hommaa olisi joka puolella mielettömästi. on tehty vähän vesieristystä, maalattu saunan paneeleita ja hirsiseiniä, ostettu laattoja kylppäriin, pyydetty tarjouksia wc-pytyistä (tsiisus muuten miten paljon niistäkin joutuu pulittamaan). Hommaa on tehty sieltä ja täältä ja tuntuu ettei mitään saa valmiiksi ja ei oikein tiedä mitä ja missä järjestyksessä kannattaisi tai pitäisi tehdä. Suht pitkälle pitäisi sentään kaikki valinnat nyt tehtynä. Ainoastaan tuo keittiön välitila, mitä ihmettä siihen laitetaan? maitolasi, laatta vai joku laminaattilevy? What! Help mee!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Keittiön lattian laatoitus

Viime viikolla oli pari arkivapaata ja vesieristin keittiön tiskikoneen alustan sekä allaskaappin seinän. Vesieristystä jatkoin vielä koko tuon seinän mitalta isännän toiveesta, eli jatkuu siis vielä tuonne nurkkaan viemäriputkelle saakka. Mikään pakkohan keittiön allaskaappia ei ole vesieristää, mutta kun se on niin mukavaa puuhaa! Ja kaipa siitä joku hyöty on jos nyt putki sattuu joskus paukahtamaan.  



Sitten vähän mallailtiin ladontaa, että mites niitä sitten laitetaan. Päädyimme tuohon 1/3 jakoon lopulta, vaikka ensin oli ajatus tehdä tiililadonnalla.


Mies haki noita kiiloja, joiden avulla laattojen sauman saa takuuvarmasti kohdilleen. Kiilat poistetaan laastin kuivuttua eli meillä seuraavana päivänä ja tuo laatan alle jäävä tikku potkaistaan poikki jolloin mitään näkyvää ei jää jäljelle. 


Laattaleikkuri isoille laatoille. 

Tässä vielä valmis laatoitus. Huomenna täytyy käydä hakemassa saumausainetta ja vielä saumata lattia. Sitten saankin jännityksellä ruveta odottelemaan keittiön kaapistoja saapuvaksi. Iik, miten siistiä! Keittiöhän on jotenkin mulle ollut koko ajan se tärkein rakkauslapsi :D
Niin ja tuo laatta on muuten RTV:n valikoimasta 30x60 cm metallic iron paikallisesta kaupasta haettuna tietenkin.