keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Jaa että millainen sisustaja?

Blogeissa on nyt levinnyt runsaasti Karolinan liikkelle laittama haaste sisustustyyleistä. Rouva E sitten haastoi minunkin aivonystyräni raksuttamaan ja miettimään omaa sisustustyyliäni.



Tähän saakka minun, kuin niin monen muunkin bloggarin tarina tuntuu olevan sama; sisustus on koostunut lähinnä niistä tavaroista joita on kannettu omaan kotiin vanhempien luota tai niiden tavaroiden sekasorrosta jotka miehen kanssa hynttyyt yhteenlyödessä on sulavasti sovitelu yhteiseen asuntoon.
Vanhassa asunnossamme ei olla ehkä ostettu huonekaluja tai muita esineitä niinkään miettien sisustuksellisia asioita, vaan enemmänkin ostettu mitä on sillä hetkellä tarvittu. Huonekaluissa on ollut pyökkiä (yök, inhoan sitä nykyään yli kaiken!) mustaa, valkoista ja kaikkia muitakin sateenkaaren värejä sulassa sovussa keskenään.

Nyt kun ensimmäisen kerran pääsen aloittamaan ihan oikeasti "puhtaalta pöydältä" on mielenkiintoista pysähtyä ajattelemaan millainen sisustaja oikeasti olen, tai ainakin millainen kuvittelen itseni olevan?


Pidän jenkkityylistä. Tykkään talojen massiivisista tolpista ja suuresta etuterassista. Pidän niiden mahtavien talojen uskomattoman upeista ja viimeisen päälle hoidetuista pihoista, joissa jokainen ruohonkorsi on täsmälleen oikeassa paikassa.

Kuva pinterest

Sisustuksellisesti pidän vaaleista pinnoista, en kuitenkaan ihan kokonaan valkoisesta vaan mielellään ripauksella vaikka lämpimän ruskeaa puuta. Hirsipintaa meillä tulee olemaan paljon, joten puuta on ;)

En pidä mistään huippumoderneista ratkaisuista, en sisustuslehtien pelkistetyistä kodeista, jotka ovat liian pitkälle stailattuja näyttäen siltä, ettei niissä asu ketään. Meidän talomalliammekin oli saatavilla joko classic tai future tyylillä. Ei tarvinnut kauaa arpoa mitä meille tulee. Olen siis varmasti klassinen sisustaja ripauksella romantiikkaa ja rustiikkia.

Pidän myös kasveista ja viherkasvea minulla onkin paljon. Ja nyt enemmän ikkuna pinta-alaa saavana kasvit tulevat varmasti lisäätymään melkoisesti. Minusta kukat ja viherkasvit luovat taloon kodikkuutta ja eloa.
Valoilla voi myös sisustaa hienosti. Tykkään hämyisestä tunnelmavalaistuksesta ja meillä yleensä talvisin istutaankin pimeässä kynttilöiden ja joidenkin pöytävalaisimien hennossa valossa.

Haluasin myös kovasti päästä eroon hamteriominaisuudestani. En tiedä mistä on peräisin kaiken jonninjoutavan tavaran hamstraaminen ja luonne, ettei mitään voi heittää pois, jos jotain heität pois tarvitset sitä varmasti huomenna. Toivoisinkin tuohon kesäaikaan ja muuttoajankohtaan tarpeeksi aikaa (ja kärsivällisyyttä) ja sitä luonteen lujuutta heittää kylmästi pois turhaa tavaraa ja krääsää. Meilläkin on muutosta toiseen kannettu pahvilaatikoita joita ei ole kymmeneen vuoteen avattu, niin mitä helkkaria niitä kannetaan mukana? Ei ole tähänkään asti tarvittu niin pois vaan. Toisaalta toivon isomman talon ja paljon kaappitilojen ansiosta löytäväni joka tavaralle oman paikkansa, meillä kun tuntuu pikkutvaraa kierivät siellä missä laskutilaa on.



Summa summarum. Minusta kodin pitää näyttää asutulta, ei liian stailatulta eikä yksikertaiselta, vaan lämpimältä ja oman asukkaansa näköiseltä. Haluasin olevani enemmän minialistisempi ja tulevani toimeen vähemmällä tavaralla. Toivoisin myös olevani innokaampi siivooja, mutta näillä mennään...

Sellainen sisustaja minä olen.

Ja minpä haastan mukaan blogin Sydänpuuta ja följäreita.





2 kommenttia:

  1. Kiva lukea näitä sisustuspohdintoja. Teille on tulossa ihana koti. Ja sen myötä on ihana aloittaakin puhtaalta pöydältä - olen kuitenkin vieraillut monissa uusissa kodeissa joissa kaikki huonekalut on hankittu uutena ja samaan aikaan ja niissä ei ole samanlaista kodikkuutta ja kerroksellisuutta kuin kodeissa joissa hankitaan huonekaluja ajan kanssa, uutta ja vanhaa sekoittaen.

    Viherkasvit luovat todella paljon ihanaa ilmettä ja eloa uuteenkin kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos :)
      Ihan kaikkia huonekaluja ei meillekkään uutena osteta, mutta kaikesta turhasta ja ylimääräisestä sekä niistä pyökkisistä haluan eroon. Varmasti paljon esim. kaappeja päätyy talliin ja autotalliin hyötykyttöön jossain vaiheessa.

      Poista