sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Saunahaaveita

Meillä ei täällä väliaikaiskodissa ole saunaa lainkaan. Suihkussa käyminenkin tälläiselle vilukissalle on piinaa, koska kuumaa vettä ei oikein tule. Se on kyllä lämmintä, mutta varsinkin talvi aikaan kaipaan kuumaa suihkua, niin kuumaa, että siellä juuri pystyy alla olemaan.
Olemme käyneet siis saunomassa vanhempien rivitalokaksiossa, mutta tälläisen porukan kanssa siellä tulee aika ahdasta, varsinkin kun olemme tottuneet kahteen suihkuun ja avariin tiloihin ;)

Olettaisinpa siis, että sauna tulee olemaan kodissamme ensimmäiseksi valmistuva tila, ainakin luulisin niin. Vielä ei ole edes aloitettu muuraamaan seiniä, mutta suunnittelutyö on jälleen kerran tehtävä ajoissa, jotta kaikki sähköt yms. saa oikeille paikoilleen.

Haaveissa meillä on, kuin niin monella muullakin, vastakkain istuttavat lauteet, lasiseinät ja kiuas takaseinälle.

Kuva täältä
Haluan tumman saunan, en kuitenkaan mustaa tai harmaata, vaan lämpimän ruskean ollen kuitenkin tarpeeksi tumma. Kuten joka ikisellä bloggaajalla tuntuu olevan string hyllyjä ja toinen toistaan samanlaisempia saunoja, haluaisin jotain omalaatuista, vielä en tiedä mitä sen on mutta toivottavasti keksin edes jotain pientä omaa :)

Tykästyin myös kovasti Supin Arctic saunasuojaan. Sillä saa paneeleihin helmiäishohtoisen sävytetyn suojan. Meillähän näkyi Kontion sisustustarviketoimitukseen kuuluvan saunaan myös paneelit. Kuusipaneelit. Ensin ajattelin, etten halua saunaan kuusipaneelia, mutta jos kuitenkin on tarkoitus sävyttää sauna tummaksi, mitä väliä sillä on onko seinät/katto kuusta vai radiatamäntyä jonka metrihinta taitaa olla reippaasti yli 3 euroa. Panostetaan sitten lauteisiin ja sävytetään kuusipaneelit mieleiseksemme.

Magnum Malja kiuas, kuva taloon.com
Kiukaasta minä olen ikihyväkseni rakastunut tähän Magnumin malja kiukaaseen. Mies haluaa Iki Pilari kiukaan. Joudun varmaan tähän ratkaisuun suostumaan, koska malja kiukaaseen kiviä menee max. 80 kg kun pilarikiukaaseen niitä saa laittaa jopa 150 kg eli melkein puolet enemmän, luulisi sen saunoessa tuntuvan.

Meille tulee siis ehdottomasti sähkökiuas sisälle. Haaveissa on jonakin päivänä tehdä ihka aito savusauna kallion laelle, jossa sitten voi isommallakin porukalla saunoa vaikka koko illan ja yön. Vanhan purettavan talon hirsistä ehkä tehtynä, Tai sitten ei... Se jää nähtäväksi saanko sellaista savusaunaa koskaan...



Iki Pilari, kuva Pinterest. On muuten kaunis sauna tässäkin.


Sitten raksalla tapahtuneeseen

Raksalla on yläkerran lattia saanut ylleen ensimmäisen kerroksen kipsilevyä. Puhallusvillaa seiniin tuli  240 mm, yläpohjaan 450 mm, mies kyllä puheli, että yläpohjan vino-onteloihin taisivat puhaltaa jopa 600 mm villaa.




Vanhempien makuuhuone ja vaatehuone
Lastenhuoneet.
Ennen puhallusvillan tuloa oli lämmitetty taloa ahkerasti, parinakin peräkkäisenä yönä vaikkei meillä muuten raksalla öisin kyllä ole lämmitetty. Seiniin ei villaa voinut puhaltaa kuin enintään -15 asteen pakkasessa, sisätiloissa piti olla vähintään +5 astetta. Hallilämmitin oli sitten sen verran pöhöttänyt, että lumet katolta sulivat ja jäätyivät hienoiksi jääpuikoiksi. Tosin toivon ettei vastaavaa enää tapahdu, vaikka lapset jääpuikkoja rakastavatkin...



Alakerrassa on saatu keittiön seinien koolaukset tehtyä. Meillä tulee keittiöön koolaukset sekä hieman villaa. Tämä ihan siitä, että saadaan keittiön kaapit hyvin kiinni. Suoraan hirteenhän niitä ei joka tapauksessa voi laittaa. Saunassa oli myös koolauksia tehty. Väliseinien runkoja alakertaan nousee kovaa tahtia ja sähkörasioita on ilmestynyt sinne ja tänne. 


Keittiön koolaukset




Näin minä tuosta miehestäkin tänään vilauksen. Näytti kömpivän teknisen tilan katolla, liittyy ilmeisesti jotenkin sähkötöihin.

Raksa-apujoukot piipahtivat myös lumitöissä, vaikka kipeänä ollaankin oltu koko porukka viime viikko.

Hyvää alkavaa viikkoa taas kanssaraksaajille!

-H


                                       



6 kommenttia:

  1. Tosi upeita saunoja nuo kaikki. Erityisesti nuo tummaa puuta olevat, tuijaa tms. ovat upeita. Tykkään. Minä haaveilein meille myös sellaista mutta kun sauna tuli viimeisenä ... budjetti jo melkeen loppuun käytettynä ei ollut enää mahkuja satsata kalliiseen puutavaraan. Kannattee siis jo projektin alkupuolella "varata" saunalle sopiva summa. Toisaalta tavalliseenkin puuhun saa eloa jos haluaa ne käsitellä jotenkin :)

    Tsemppiä urakkaan ja raksa-iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienohan tuo teidänkin sauna on!

      Meillä on saunalle varattu oma budjettinsa, vaikea vaan vielä tässä kohtaa sanoa mihin kaikkeen rahat riittävät, mutta saunaan nyt ainakin jos sellainen nyt ensin tehdään ;)

      Poista
  2. Hienoja nuo kaikki saunat. Meillä saunan suunnittelu on jäänyt ihan viime tinkaan, tai siis suunniteltiin etukäteen juuri sen verran että vastakkain istuttavat lauteet jne. Nyt sitten pohditaan hulluna että tehdäänkö itse lauteet vai ostetaanko valmiina ja miten ne kiinnitetään ja millä käsitellään jne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mäkin luulen, että meillä väännetään viimeisen listaan asti vielä saunasta ;)

      Poista
  3. Ihania saunakuvia! Mekin odotamme saunan valmistumista todella paljon! Meillä ei ole koskaan ollut omaa saunaa.

    Ooh, siellähän se boseroonikin vilahti kuvissa :D

    VastaaPoista