sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Heräteostos

Niin siinä sitten käy kun on liikaa aikaa ja talo tässä vaiheessa että täytyy ruveta miettimään hankintoja.

Ruokapöydästähän olen puhunut jo pitkään, eli se oli tietysti hankitalistalla ensimmäinen. Minähän en tuota kossunpullon hinnalla saatua ruokapöytää uuteen taloon huoli mistään hinnasta.

Niinpä minä hullunkiilto silmissä  kätevänä emäntänä marssin tuohon aitoon ja alkuperäiseen Maskun kalustetaloon ja siinähän se oli, heti ensimmäisenä minua tuijottamassa tuo ihanuus!


Ihan tätä pöytää en nettiselailujen perusteella lähtenyt ostamaan, vaan puolta edullisempaa, mutta kun se oli pakko saada. Noh, pyysin tarjousta ja esittelin sitä kotona miehelle ja ihailin. Ja tänään sitten kävin sen itselleni meille ostamassa!

Kuvan pöytä on siis jatkettavaa mallia, jatkettuna sillä on pituutta 225 cm ja leveyttä 100 cm. Siihen ostin myös kuvassa näkyvät tuolit mustana ja kahdeksan kipaletta. Kyllä meidän nyt kelpaa viikonloppuaamuisin siinä syödä kaikki yhdessä aamupalaa auringon paistessa ruokailuerkkerin ikkunoista sisään!

Sitä odotellessa, hyvää alkavaa viikkoa!

2 kommenttia: