torstai 26. marraskuuta 2015

KVV-IV-LVIS, lyhennehirviöt

Tämä rakentaminen on opettanut, että kaikenlaista valvojaa täytyy olla ja jokaisella kohteella on oma mestarinsa.

LVIS osuus on rakentamisessa aikamoinen, meilläkin sille osa-alueelle on budjetoitu kuitenkin useampi kymmenentuhatta euroa. Isäntä itse on sähkäri, mutta ei riitä valvojaksi. Saa siis itse tehdä sähkötyöt, mutta valvoja täytyy olla, onneksi sähkärillä on sähkärikavereita.

LVIS, minun ymmärtääkseni suomeksi tarkoittaa Lämmitys, Vesi, Ilmanavaihto ja Sähköt.meillä tämä suunnitelma kuului onneksi talopakettiin, valmiiden suunnitelmien pohjalta kilpailutus on ollut helppoa.

Lämmitysjärjestelmä meillä kilpailutettiin oikeastaan jo ennen hirsipaketin saapumista. Maalämpöjärjestelmästä taisin lähettää muutamat tarjouspyynnöt, niissä ei hirveästi eroa ollut, lähinnä minuun vaikutti asiakaspalvelu. Maalämpöjärjestelmän, 140 m porakaivon ja IVT:n maalämpöpumpun meille toimittaa Senera. Valitettavasti paikallinen kalliokaivo oy jäi kakkoseksi lähinnä agressiivisen myyntiyrityksen takia, sekä Seneran tarjous oli hieman monipuolisempi, vaikka hinnassa ei suurta eroa ollutkaan.
IVT Greenline maalämpöpumppu


Seneralta saimme myöskin hyvän tarjouksen lattialämmitysputkista, sekä niiden asennuksesta. Kalliokaivo olisi tehnyt tämän tuntitaksalla ja se taas ei kerro minulle yhtikäs mitään.

Sähkötarvikkeet olemme myös kaikki jo hommanneet, ne saimme edullisesti tarjouksesta miehen sähkärikavereiden kautta, Me olemme siis ostaneet sisällekkin jo kaikki suunnitelmiin piirretyt valaisimet ulkovalaisimia myöden.

IV eli ilmanvaihtokanavien asennuksesta tarvikkeineen olen nyt saanut jo kaikki. Nekin pyörivät muutamien satasien sisällä. Silloin jos tarjousten ero ei ole suuri, kannataa ruveta jo miettimään mikä tuntuu parhaimmalta, kenen kanssa oli helpointa asioida ja yleensä myös keneltä olet saanut tarjouksen ensimmäisten joukossa ja kenen tarjousta olet saanut odottaa viikkotolkulla. Jos jo tarjousta joutuu odottamaan useampia viikkoja, miten toimii asennus? Kauanko niitä joutuu odottamaan? Toki täytyy myös kilpailutuksissa muistaa, että vaikka se muutamien satasien summa ei kovin isolta tunnukkaan, suuremmassa mittakaavassa se tuntuu. Jos joka kilpailutuksella säästät satasia, talon loppukustannuksessa se tuntuu jo isosti, Muistettava on kuitenkin myös, että halvin ei ole aina paras. Tarjoussisältöön kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, tarjoavatko kaikki samaa tuotetta.
Ilmanvaihtojärjestelmän meille toimittaa Ilmair oy heti ensi viikolla lupasivat tulla paikalle. Hyvä niin saadaan sekin alta pois.

KVV eli käyttövesi ja viemäri en ole sen enempää kilpailuttanut. vesiputket taisi tulla sähkötarvikkeiden mukana, viemäreitä on tilattu Viron puolelta ja esim. salaojitukset sun muut putket ja tilpehöörit on haettu paikalliselta yritykseltä.

Vesi ja viemäriliittymäsopimukset ja maksut olen tehnyt kuntaan, vaikkei meille vettä vielä olekkaan liitetty, Näistäkin sai pulittaa yli 7000 €.

Ihan kaikkea en viitsi kilpailuttaa vaikka välillä minusta tuntuu, että se on ihanaa hommaa. Ensimmäisestä paikasta kun saat tarjouksen ja seuraavasta -500 € vähemmän, tuntuu kuin olisi juuri tiennanut puoli tonnia. Tosiaan kaikkia ruuveja, muttereita yms. en ole missään kilpailuttanut, vaan ne on haettu paikallisesta rautakaupasta Rauta-Apajasta. Se on parin kilometrin päässä tontilta, meillä on siellä tili ja siellä on palveleva ja ystävällinen henkilökunta. Sen kuin marssit kauppaan ja otat tavaran ja jatkat hommia. Poikani aina sanookin, että tämä onn hyvä kauppa kun siellä ei koskaan tarvitse maksaa mitään. Valitettavasti asiani eivät ihan niin hyvin ole, vaan kyllä lasku on aina ajallaan postiluukkuun kolahtanut ;) Mutta paljon on tavaraa haettu ja yritetty tukea myös paikallisia yrityksiä, vaikka se ei valitettavasti aina onnistukkaan.

2 kommenttia:

  1. Vautsi - Upea hirsitalo teille tulossa! Kiva seurata blogiasi :)
    LÖysin tänne Suomalaiset raksablogit linkin kautta. Kiitos kun olet liittynyt sinne meidän muiden joukkoon :)

    VastaaPoista
  2. No voi kiitos. :)
    On kyllä kiva tuo sinun raksablogikokoelmasi, sieltä löytyy aina uutta ja mielenkiintoista :)

    VastaaPoista