sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Tee-se-itse vesieristys?


Vesieristyksen tekemiseen varsinkin taloyhtiöissä vaaditaan yleensä sertifikaatin omaava rakennusmies. Sertifikaatin pitäisi tällöin olla tae oikeinsuoritetusta vedeneristyksestä.

Nykyisillä rakennumääräyksillä omakotitalorakentaja saa vesieristää monen monta paikkaa. Meidän talossamme se käsittää kaksi kylpyhuonetta, saunan, wc:n lattian sekä allasseinän, kodinhoitohuoneen lattian, kurapisteen ja allasseinän sekä teknisentilan lattian. Olemme vesieristäneet myös keittiön lattian ja seinän allaseinältä sekä tiskikoneen kohdalta. Näihinkin kohteisiin olisi taas saanut heitellä satasia jos siihen olisi palkannut sertifikkaattimiehen tekemään, joten jälleen kerran, tee se itse!

Olemme monen monta kertaa todenneet, että itse tekemällä saa yleensä laadukasta jälkeä kunhan on huolellinen, tutustuu hyvin ohjeisiin ja tekee asiat alusta asti kunnolla ja laadukkaasti. Kun rakentaa itselleen toivottavasti loppuelämän kotia, haluaa tehdä kaiken mahdollisimman hyvin. Itse tekemällä tiedät myös takuuvarmasti, että kaikki työvaiheet on tehty oikein ja ohjeiden mukaan. 

Vesieristys ei ole mielestäni mitään rakettitiedettä. Jos talonkin saa pystyyn niin kyllähän siinä yksi vesieristyskin tehdään... 
Hyvä selkokielinen ohje löytyy esimerkiksi täältä.

Yksi hyvä konsti itse tekemällä on myös tulevaisuutta varten dokumentoida kaikki työvaiheet. Isäntä on ottanut varmasti tuhansia kuvia rakennusaikana. Näin jos joku joskus kysyy miten joku asia on tehty tai epäillään vaikka virhettä, on jotain todistusaineitoa tallella.

Itse tehdyn vesierityksen haluan tallentaa omiin arkistoihini, jos sattuu vaikka vesivahinko tulemaan. En tiedä miten vakuutusyhtiöt suhtautuvat itse tehtyihin vesierityksiin? Korvataanko vesivahinkoa jos vedeneristyksiä ei ole tehty sertifikaatin omistavan toimesta? Jos jollakulla on tästä tarkempaa tietoa, kuulisin mielelläni.

Siitäkin huolimatta me sen olemme itse tehneet ja tässä siitä todisteita, että ne sieltä löytyvät:

Ensiksi tietysti on seinät primeroitu, tässä tapauksessa harkkoseinät suhteella 1:3 ja kipsilevyseinät 1:1. Olemme käyttäneet joka työvaiheessa saman valmistajan tuotteita, jotta ne ovat varmasti yhteensopivia keskenään. 
Kaikki nurkat ja putkien läpiviennit on vahvistettu nauhalla. nauhasta on leikattu tarpeeksi pieni pala pois, jolloin se muodostaa kauluksen putken ympärille. Nämä läpiviennit ja viemärin vesieristys on tehtävä erityisen huolellisesti sillä ne ovat yleensä juuri ne ongelmakohdat joista mahdolliset vesivahingot alkavat.

Hanakulmien läpiviennit kertaalleen vesieristettynä.
Ja tässä toiseen kertaan
Seinien vesieristykseen on minun työtavallani riittänyt kaksi kertaa. Olen käyttänyt sekä telaa, että isoa pensseliä. Eristettä on laitettava riittävästi, jotta siitä saa aikaiseksi tarpeeksi paksun kalvon. Olen ottanut vesieristeestä myös koepalat varmistaakseni riittävän paksuuden. Meidän käytämämme tuotteet ilmoittavat ohjeeksi että vedeneristeen kuivakalvon paksuus tulee olla seinissä vähintään 0,3 ml. Vedeneristeen kokonaismenekki seinillä jolla tuo 0,3 ml toteutuu on vähintään 0,55 l / m² tai 850g /m². Lattialla tuo sama paksuus täytyy olla vähintään 0,5 ml ja teknisentilan kohdalla lattiaan vedin silloin kolme vedeneristys kertaa.


Isäntä osti myös tälläisen laitteen jotta varmistui emännän kuraleikeistä ja kyllähän se nuo minimivaatimukset täytti. Alakerran kylpyhuoneesta otettu koepala kertoi seinässä olevan vedeneristyksen paksuudeksi 0,36 ml. Muistakaahan ettei sitä koepalaa oteta sitten suihkun alta vaan mielellään sellaisesta paikasta joka todennäköisimmin ei joudu ainakaan kovin herkästi vedelle altttiiksi. Ja sitten muistaa vielä korjata paikan uudella vedeneristeellä.
Koepalat koetan myös pitää tallessa, jos niitä joku sattuu joskus kysymään. Mitä todennäköisimmin laitan ne sellaiseen talteen josta en enää itsekkään tule niitä löytämään. 


Keittiön kaappirivikin näyttää päässeen paikoilleen ja syy siihen miksi sekin pääsi tähän postaukseen löytyy takaseinältä. Sieltäkin altaan takaa nyt vedeneristys löytyy.

Haluan vielä muistuttaa etten suinkaan kehoita ketään tekemään vedeneristysksiä itse, varsinkaan minun ohjeillani. Haluan vain aiheuttaa edes hieman ajatuksia siitä onko tämä(kin) homma tosiaan niin vaikeaa ettei siihen ilman sertifikaatteja pysty maalaisjärjellä, ohjeita ja neuvoja kuuntelemalla (niiltä sertifikaatinomaavilta ammattilaista) ja ohjeita lukemalla? Enkä halua myöskään vähätellä etteikö se sertifikaatti olisi tärkeä, varmasti on, sillä onhan joku todistus oltava siitä ammattitaidosta jos päätät palkata ulkopuolisen tekemään vesieritykset. Kaikki eivät pysty, halua tai ehdi itse tekemään ja silloin siihen on palkattava ammattilainen. Älkää kuitenkaan sokeasti luottako todistuksiin vaan varmasti parhaimman työntekijän saa kyselämällä muilta kanssaraksaajilta suosituksia hyvistä työmiehistä. :)

12 kommenttia:

  1. Vai että koepalat vedeneristyksestä...lisätäänpä to do-listaan :P :D

    VastaaPoista
  2. Wau! Meillä vesieristyksen teki laatoittaja, ja luulimmekin että sen saa tehdä vain sertifikaatin omaava tyyppi. Vastaava mestarimme kyseli sertifikaatin perään jo urakan alussa ja rakennustarkastaja kyseli sertifikaatista ja koepalasta muuttotarkastuksessa . Vesieristys tosin näytti niin hauskalta että harmittaa etten tehnyt itse, varsinkin jos sen olisi saanut tehdä itse. Paksun möhnän levittäminen paksusti seinään ja lattiaan on varmasti terapeuttista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä mikään taho kiellä niitä vesieristyksiä itse tekemästä itselleen. Vakuutusyhtiöstä tosiaan en tiedä mitä sanovat jos vesivahinko sattuu? Mutta eihän voi sattua kun tälläinen ammattilainen on ne tehnyt ;)
      On muuten ihan mun lempparihommaa!

      Poista
  3. Laki ei tosiaan vaadi märkätilaeristäjältä sertifikaattia, mutta moni taloyhtiö tosiaan vaatii. Ja voimassaolevat sertifikaatit jokainen voi katsoa tästä linkistä:

    http://www.vtt-todistus.fi/search?mode=list&certificatetypeid=21&certificatesubtypeid=427&certificatesubtypespecifiertypeid=6&searchclass=7&certificatenumber=undefined&pagesize=10&page=1

    (tai Googleen haku esim. VTT + sertifioidut + vedeneristäjät)

    Myös kaikille Suomessa käytettäville vedeneristeille VTT myöntää sertifikaatin, muutoin sellaista ainetta ei Suomessa saisi käyttää. Eikä sellaista täällä varmaan missään myydäkään, mutta ulkomailta voi aina kenen tahansa ostoskoriin jäädä mitä tahansa...

    Itsekin ole vedeneristänyt omassa talossani kaikki muut pinnat, mutta en varsinaisia märkätiloja, jotka tunnistaa siitä, että niissä on lattiakaivo. Meillä siis saunaosasto ja kodinhoidon huone.

    Jos vedeneristystyöt jättää ammattilaiselle, sitten saa tekijän vakuutuksesta korvauksen, jos jokin menisi pieleen. Kotivakuutus ei taida vesieristeen rikkoutumisesta/pettämistä korvata ikinä mitään muuta kuin välilliset vahingot, esim. jos yläkerrasta valuva vesi tuhoaa irtainta omaisuutta. Mutta huonosta verieristeestä tai huonoista käyttöputkista ei korvausta saa - muutenhan taloyhtiötkin voisivat teettää putkiremonttinsa tai kylppäriremonttinsa vakuutusyhtiön rahoilla.

    Jos vedeneristyksessä jokin menee pieleen, niin helposti tulee ns. "hölmöjä virheitä", eli esim. kovassa kiireessä pintoja ei ole puhdistettu kunnolla. Sitten sinne alle jää esim. jotain betonipölyjä tai nokareita. Tai sitten seiniä laatoitettaessa jotain tippuu lattialle, ja lattian vesieriste menee rikki - eikä sitä huomata. Tai kiinnitys lattiakaivoon tehdään väärin. Tai vahvikekangasta ei nosteta riittävästi vasten kynnystä (C2-määräykset vaatii vähintään 15 milliä).

    Uskoisin, että Hempun tekemä vesieriste on hyvin tehty, ja uskoisin että Hempun ohjeilla kuka tahansa pystyy tekemään hyvän vesieristeen. Rakettitiedettä tämä ei ole. Mutta yllättävän paljon erilaisia vahinkoja siltikin vaan sattuu. Siis Suomi-tasolla noin yleisesti ottaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hempulle ja Mikalle, taas oppii jotain uutta! Harmi että en edes osannut miettiä asiaa rakentamisen alkupuolella, mutta seuraavassa talossa (jos sellainen tulee), aion ainakin osan tiloista yrittää itse :)

      Poista
    2. "Tai sitten seiniä laatoitettaessa jotain tippuu lattialle, ja lattian vesieriste menee rikki - eikä sitä huomata. "

      Seinäthän laatoitetaan ennen lattian vesieristämistä juurikin tuosta syystä. Alimmainen laatta jätetään seinästä vain laatoitamatta.
      Tokihan siltikin lattian vesieristys voi mennä rikki ja sen kanssa pitääkin olla äärimmäisen tarkkana ja vesieristyksen jälkeen lattialla ei enää turhaan kuljeta vaan se laatoitetaan välittömästi ja vesieristettä rikkomatta.

      Poista
  4. Vakuutusten osalta pääsääntönä on, että jos jokin ei ole laissa kiellettyä, ei sen tekeminen itse vaikuta korvaustilanteessa (jos kyseessä ei ole rakennusvirhe - rakennusvirheistä vastaa virheen tekijä). Laissa ei ainakaan vielä ole kielletty itse vesieristyksen tekemistä omakotitaloon. Osittain on siis turvallisempaa jättää työ taitavalle työmiehelle, jolla on sertifikaatti -> eristyksen tehnyt firma kantaa vastuun johon heillä on myös vakuutus.

    Valvojalta kannattaa selvittää asia, sillä hänen hyväksyntänsä itse tehdylle vesieristykselle tarvitaan.

    Meille vesieristys tulee juuri kaiken varan vuoksi hyvän työmiehen toimesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän tämän jutun pointti onkin, jokainen tekee asiat omalla tavallaa, juuri niinkuin itselleen parhaiten sopii :)

      Poista
  5. asian tuntevaa tietoa,kannattaa perehtya asiaan tosimielella sertifioinnista,

    VastaaPoista
  6. Kiitos avaavasta kirjoituksesta ja näkökulmista. Mekin ollaan mietitty, tehtäsiinkö vesieristys itse vai annettaisiinko jollekin yritykselle esimerkiksi https://kodinplaza.fi/ kautta. Ei varmasti mikään mahdoton homma itse tehtynä :)

    VastaaPoista
  7. Tekstissäsi sanotaan, että vaadittava vedeneristeen vahvuus olisi 0,3ml. Millilitra on tilavuusmitta, eikä tässä kohtaa kerro mitään. Ainakin Kiillon aineilla ohjeistetaan kalvon vahvuudeksi 0,5mm.

    VastaaPoista