keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Mitä kuuluu?

Bloggaaminen on jäänyt erinäisten teknisten ongelmien takia melko vähälle. En ole oikein saanut kuvia ladattua koneelle, enkä oikein ole jaksanut julkaista pelkkää tylsää tekstiä.
Mutta, mitä meille nyt sitten oikein kuuluu?

Ollaan nyt asuttu Kumpulassa kolmisen kuukautta.
Hyvin on kaikki toiminnot mietytty ja kaikki pelannut hyvin. Kodinkoneet ovat olleet hiljaisia, uuni on mahtava! Ja varsinkin sen grillitoiminto. Uunia tuleekin käytettyä melkein päivittäin.

Kuraeteinen ei ole vielä oikein päässyt oikeuksiinsa kun ei paljon kurakelejä ole ollut, mutta ollaan sitäkin silti käytetty ahkerasti. Rättipatterilla kuivuvat arat pyykit hyvin, joita ei kuivuriin viitsi laittaa. Lasten saappaat saa näppärästi huuhtaistua kura-altaan päällä.



Keittiön magneettiliitutauluseinä on ollut myös todella näppärä. Siihen tulee kirjoitettua muistiin ylös kaikki tärkeät menot ja lapsien eväsretket. Tärkeät laput ja paperit pysyvät myös tallella magneettien avulla.


Saunassa ollaan päästy käymään ahkerasti ja se onkin lämmennyt useamman kerran viikossa.
Hiukan on pihahommiakin tehty ja nurmikon alusta tasattu, piirrustuksia on useampia paperilla. Pikkuhiljaa. Niistä kuvia sitten kun ulkona näkee jotakin ;)
Edelleen meiltä puuttuu niitä listoja, tauluja ei ole seinillä eikä verhoja ikkunoissa.

Hyvin tyytyväisiä listojen puuttumista huolimatta ollaan eloomme täällä uudessa talossa :)

.











1 kommentti:

  1. Kaunista teillä on silti vaikka listoja uupuukin ☺ Kyllä se asuminen on varmaan mukavaa omassa kodissa kun kaiken on huolella ja tarkkaan saanut suunnitella itse. Sitä aikaa odotellessa että itsekin saa viimeisen kerran pakata muuttolaatikit ja kantaa ne uuteen kotiin (siihen listattomaan) 😂

    VastaaPoista