maanantai 13. kesäkuuta 2016

Hirsiseinien sisäpinnat, Bloom paneelivaha

Minun on jo jonkin aikaa pitänyt kertoa tuosta hirsipintojen käsittelystä sisätiloissa, mutta aina on tullut jotakin muuta, mutta nyt sitten vihdoin asiaan!

Meillä on kaikki sisätilojen hirsiseinät ja hirsipaneelit käsitelty Bloom paneelivahalla, sävyssä poutapilvi. Hirsipintaa meillä on talossa paljon. Ainoastaan lasten huoneissa on yhdet seinät laitettu kipsilevyllä, ja tietysti märkätilat laatoitettu ja ns. toisarvoiset tilat (komerot, keittiön kaappiseinät yms) myös kipsilevyllä.

Vahoissa kannattaa olla tarkka, sillä kaikkien vahojen päälle ei pysty sitten koskaan laittamaan mitään muuta. Kunnon vahaan ei tartu maali, jos mieli joskus muuttuu ja hirsipinnan haluaakin toisen väriseksi. Minä aikoinaan soitin Bloomin maahantuojalle ja kysyin asiaa. Bloom on kuitenkin vesiliukoinen vaha, joten sen päälle pystyy niin halutessaan myös maalaamaan.

Bloomin vahan olen levittänyt hirsipintaan QPT:n 125 mm siveltimellä. Olen kokeillut levitykseen myös vaahtomuovisivellintä ja telaa, mutta aina päätynyt takaisin tuohon sutiin.

Ovat muuten laadukkaita pensseleitä, ei irtoa karvoja ja harjat ovat tukevat, eivät sellaiset löysät ja veltot. Ja kestäviä!

Hirsiseinät olen käsitellyt kahteen kertaan, hirsipaneelit yhden kerran. Tämä ihan johtuen siitä, että hirsiseinä on laitettu pystyyn jo viime loppukesästä ja paneeli vasta myöhemmin. Hirsi alkaa tummua todella nopeasti, joten se oli huomattavasti tummempaa kuin uunituore hirsipaneeli ja vaati minusta näin ollen toisen käsittelykerran. Kyllä muutenkin huomaa, että kahteen kertaan käsitellyt seinät ovat hieman tasaisempia kuin vain kerran vedetyt, värieroa niissä ei juurikaan huomaa. Taitava maalari siis saa mielestäni Bloomilla hyvää jälkeä jo yhdelläkin levityskerralla.

Itse vahan levittäminen sujui näppärästi, vaikka ensi se tuntui vaikealta. Oikean tekniikan löytäminen kuitenkin helpotti urakkaa huomattavasti. Itse ainakin koin helpommaksi ajatella levitystä enemmänkin tosiaan vahaamisena kuin maalaamisena, jossa ensin sai vahan hieman "hangata" hirteen ja vasta sitten vetää takaiseksi, vähemmän on enemmän tässäkin asiassa. Ja tietysti hirsiseinää maalatessa on hyvä muistaa mennä hirsi kerrallaan, kesken hirttä ei maalausta kannata jättää, minä en ainakaan hyvää rajaa saanut aikaiseksi, vaan se jälki kyllä jää hirressä näkymään.


Tässä esimerkiksi mies käski vetää maalia etukäteen tuon lattianlämmityssäätimen alle, ja kyllähän siinä läntti näkyy kun muu seinä maalattiin sen jälkeen, eli ei kannata tehdä noita paikkamaalauksia, vaan hirsi kerrallaan.

Bloomi ei kyllä juuri valu, eli valumajälkiä ei ole tullut. Se on sellaista todella hyytelömäistä tavaraa ja tosiaan mukavaa maalattavaa.

Tässä vielä tämä epäonnen nurkka,josta kirjoittelin tässä postauksessa.  Nurkka onneksi saatiin hyvin pelastettua. Ei kyllä juuri mitään jäänyt onneksi näkymään.

olohuone

alakerran makuuhuone

yläkerran aula




7 kommenttia:

  1. Onpa kaunista! Tuosta epäonnen nurkasta ei huomaa ollenkaan, mitä kaikkea se on kokenut, hyvin olette saaneet sen pelastettua. Talo näyttää jo todella valmiilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei onneksi huomaa, hyvin lähti homeentappajalla pois vaikka heti sain kuulla ettei sitä sisätiloissa saisi käyttää. Noh, se on kuitenkin levitetty, annettu vaikuttaa ja pesty pois joten tuskin siitä sisäilmaan jäämiä jää.

      Poista
  2. Kauniilta näyttää! :)
    Olin ajatellut käsitellä samalla Bloomin vahalla seinät, mutta ans kattoo miten käy...meneekö ihan maalilla sutimiseksi ;)

    VastaaPoista
  3. Hei! Meillä maalari maalasi sisäseinät bloomilla ja siveltimen jäljet on todella räikeät. Siis ne viirut. Voiko olla vahan vika vai liekö maalarin?

    VastaaPoista
  4. Kyllä meillä suht tasaista jälkeä tuli ihan amatöörin käsittelyllä. Bloomin kanssa tuli huomattua, että on tärkeää maalata hirsi kerraan, näin ei jää jälkiä. Myöskään vaha ei ole maalia, joten enemmän ei ole parempi tässä asiassa. En nyt osaa sanoa mikä meni vikaan, mutta onko "maalannut" normaalisti ylhäältä alas eikä hirsi kerrallaan tai vetänyt bloomia liian paksulti? Kuivuttuaan kyllä jos vierestä vetää uudelleen saa takuuvarmasti rajat näkymään. Toisen kerroksen levittäminen kyllä tasoittaa pintaa myöskin aika lailla 😊

    VastaaPoista
  5. Kyllä meillä suht tasaista jälkeä tuli ihan amatöörin käsittelyllä. Bloomin kanssa tuli huomattua, että on tärkeää maalata hirsi kerraan, näin ei jää jälkiä. Myöskään vaha ei ole maalia, joten enemmän ei ole parempi tässä asiassa. En nyt osaa sanoa mikä meni vikaan, mutta onko "maalannut" normaalisti ylhäältä alas eikä hirsi kerrallaan tai vetänyt bloomia liian paksulti? Kuivuttuaan kyllä jos vierestä vetää uudelleen saa takuuvarmasti rajat näkymään. Toisen kerroksen levittäminen kyllä tasoittaa pintaa myöskin aika lailla 😊

    VastaaPoista