Näytetään tekstit, joissa on tunniste kontio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kontio. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. helmikuuta 2017

To Do-lista

Tekemistä riittää vielä sisätiloissakin ennenkuin kevät toden teolla tulee ja pääsemme puurtamaan puutarhaan.
Mies oli viime viikon kotosalla ja kerkesi laittamaan ison kasan puuttuvia listoja paikoilleen, tosin niittää puuttuu hiukan vieläkin...

Näkyvimmät "mokat" taitaa kuitenkin näkyä noissa meidän hirsipaneeliseinissä. Meillähän kaikki väliseinät lukuunottamatta kodinhoitohuonetta ja lasten huoneen väliseinää ovat hirsipaneelia. Myös koko yläkerta on sitä, sillä aito hirsihän loppuu tuohon välipohjan korkeudelle.
Hirsipaneelithan olen käsitellyt Bloom paneelivahalla ja siitä olen tehnyt oman postauksesna jonka löydät täältä. Itse Bloomissahan ei mitään vikaa ole ilmennyt vaan hirsipaneeleissa. ne eivät ole ilmeisesti olleet aivan täysin kuivia asennusvaiheessa koska ovat nyt selkeästi menneet kasaan.


Tältä näyttävät nyt suurinosa meidän hirsipaneeliseinistämme. Paneeli on kuivunut ja vetäytynyt kasaan, jolloin pontin alle jäänyt osa on tullut näkyviin. Kaikelta tältähän olisi vältytty kun olisimme käsitelleet paneelit ennen niiden asennusta. Se olisi kuitenkin talviaikaan ollut aivan mahdoton tehtävä. Paneelit olisi kaikki pitänyt sahata määrä mittaansa, ne ovat kuitenkin hyvässä lykyssä 5 metriä pitkiä ja korkeuttakin niillä on se sama 275 mm mitä hirsissäkin. Eihän meidän tilat olisi iki maailmassa riittäneet niiden käsittelyyn sisätiloissa, tai sitten siinä olisi mennyt ikuisuus kun muutama kerrallaan niitä olisi maalannut. 
Hirsiseinissä tätä ongelmaa ei ole, koska hirsi painuu, ei kutistu.

Eipä tässä auta kuin marssia kauppaan ostamaan lisää Bloomia ja käsitellä paneeliseinät kokonaan uudelleen. Mitään järkeä ei ole pelkkiä rakoja alkaa maalaamaan, koska silloin jäljestä tulee kamalaa. Kaikkein tasaisimman lopputuloksen Bloomilla saa kun maalaa hirren (tai paneelin) kerrallaan, eikä missään vaiheessa jätä rajoja mihinkään. Paikka maalauksia sillä ei pysty tekemään, raja jää takuuvarmasti näkyviin!

Tässä vasemmalla hirsiseinä ja oikealla hirsipaneeli.
Sama kutistuminen näkyy myös listoissa
Kesken ne ovat muutenkin, koska naulanpäät ovat vielä
jääneet kittaamatta ja maalaamatta.

Tosiaan, tämä sama ilmiö toistuu myös kaikissa meidän listoituksissamme. Listat ovat olleet asennushetkellä sen verran kosteita, että jiirit ovat olleet suorassa, nyt puu on kutistunut ja rako tullut näkyviin.
Meidän talotoimitukseen toki kuuluivat listojen päälle tulevat koristeet, joita meidän makuuhuoneeseen kokeiltiin. Niiden kauneudesta voidaan toki olla montaa mieltä ja koska niitä ei laitettu muualle kuin meidän makuuhuoneeseemme minun mielipiteeni voi varmaan arvata ;)
Toki ne tallessa ovat vieläkin, mutta kyllä se taitaa olla kittiä ja maalia jolla raot tukitaan. Minusta kun jiiriin sahatut listat ovat kaikkein kauniinpia.

Ikkunoissa näkyy Kontion nurkkakoristeet.

Siinä nyt taas muutama sudenkuoppa vältettäväksi muille raksaajille, vaikka toisaalta, jos tämä olisi tiedossa ollut, en tiedä olisiko sitä muuten voinut toteuttaa, Saunan kuusipaneelit on käsitelty etukäteen, mutta massiivuudessaan ne eivät ole hirsipaneelien luokkaa ja siten paljon helpompia käsitellä. Kesäaikaan tosin olisi paneelit ollut helppo käsitellä etukäteen ulkoa, niin ei tarvitse moneen kertaan maalailla. 


Ja nyt on oikeasti se meidän saunakin valmis. On kuituvalot laitettu ja mies sai ikkunan smyygitkin vihdoin tehtyä :) Saunottu ollaan kyllä ahkerasti. 

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Mitä kuuluu?

Bloggaaminen on jäänyt erinäisten teknisten ongelmien takia melko vähälle. En ole oikein saanut kuvia ladattua koneelle, enkä oikein ole jaksanut julkaista pelkkää tylsää tekstiä.
Mutta, mitä meille nyt sitten oikein kuuluu?

Ollaan nyt asuttu Kumpulassa kolmisen kuukautta.
Hyvin on kaikki toiminnot mietytty ja kaikki pelannut hyvin. Kodinkoneet ovat olleet hiljaisia, uuni on mahtava! Ja varsinkin sen grillitoiminto. Uunia tuleekin käytettyä melkein päivittäin.

Kuraeteinen ei ole vielä oikein päässyt oikeuksiinsa kun ei paljon kurakelejä ole ollut, mutta ollaan sitäkin silti käytetty ahkerasti. Rättipatterilla kuivuvat arat pyykit hyvin, joita ei kuivuriin viitsi laittaa. Lasten saappaat saa näppärästi huuhtaistua kura-altaan päällä.



Keittiön magneettiliitutauluseinä on ollut myös todella näppärä. Siihen tulee kirjoitettua muistiin ylös kaikki tärkeät menot ja lapsien eväsretket. Tärkeät laput ja paperit pysyvät myös tallella magneettien avulla.


Saunassa ollaan päästy käymään ahkerasti ja se onkin lämmennyt useamman kerran viikossa.
Hiukan on pihahommiakin tehty ja nurmikon alusta tasattu, piirrustuksia on useampia paperilla. Pikkuhiljaa. Niistä kuvia sitten kun ulkona näkee jotakin ;)
Edelleen meiltä puuttuu niitä listoja, tauluja ei ole seinillä eikä verhoja ikkunoissa.

Hyvin tyytyväisiä listojen puuttumista huolimatta ollaan eloomme täällä uudessa talossa :)

.











tiistai 9. elokuuta 2016

Hiljaista on...

Tuntuu, että nyt kesän tiimellyksessä kaikissa rakennusblogeissa tuntuu olevan järjestään aika hiljaista. Tokihan kesä on sitä kuuminta rakentamisen aikaa, niin eihän siinä kerkeä blogeja päivittelemään. Kuten ei allekirjoittanut itsekkään ole kovin ahkerasti blogiaan päivitellyt.



Rakas facebook muistutti taas miltä vuosi sitten on tontilla näyttänyt. 12.8.2015 kävivät Harejan pojat valamassa meille anturaa, pitkän matkaa on siitä tultu eteenpäin.

Mies on ahkeroinut talon maalauksen kanssa, minä kun kieltäydyin keikkumasta tikkailla, missään mistä voi pudota enemmän kuin puoli metriä maanpinnalta, niin tuohan sitten keikkui turvallisesti parvekkeella...





Huomatteko muuten mitään muutosta? ;)


Vielä riittää pientä nysväämistä talossa ja hevostalliksi tuleva ulkorakennus on jokseenkin purettu atomeiksi. Katsotaan mitä siitä syntyy.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Viimeistä viedään

Vuoden verran on tätä taloa rakennettu verta, hikeä ja joskus kyyneleitäkin vuodattaen. Enimmäkseen kuitenkin voin todeta tuon ajan olleen kyllä äärimmäisen rankka, mutta myös palkitseva. Mieheltä jos kysytään, niin hänen mukaansa on ihan hulluutta rakentaa talo.

Kun päivät toistensa jälkeen koostuvat töistä, rakentamisesta ja loppu aika menee nukkkuessa, onhan se rankkaa. Perheen yhteinen aika on ollut lähinnä haave, mutta kaiken tämän olemme jakseneet ajatellen sen olevan vain väliaikaista. Mies on ollut kotona lähinnä sen ajan kun on tullut töistä kotiin syömään jonka jälkeen lähtenyt raksalle.

Nyt se aika mitä todennäköisimmin on ohi ainakin siinä määrin, että olemme sentään koko perhe (toivottavasti) kohta saman katon alla. Vaikka talossa on vielä paljon tekemistä ja piharakennuksia pitäisi alkaa laittaa, olemme sentään samalla tontilla ;)

Viimeistä viikkoa nimittäin viedään, kohta me toivottavasti pääsemme kotiin!



lauantai 27. helmikuuta 2016

Yksi vuosipäivä muiden joukossa

Tänä vuonna tulee kuluneeksi vuoden verran monestakin asiasta. Yksi merkittävä vuosipäivä on tällä päivämäärällä: Päivämäärällä jona allekirjoitimme kauppakirjat unelmiemme tontista.

Kuva otettu talon paikalta tasan vuosi sitten






Päiväkin oli tänään aurinkoisempi kuin vuosi sitten. Kevät tulee kohta ja toivottavasti kohta päästään myös puutarhan kimppuun. Lisää tälläisiä päiviä kiitos :)


perjantai 26. helmikuuta 2016

Tiiveysmittaus

Nyt on meidänkin tupamme sitten tarkistettu vuotokohtien varalta.
Meidän Kontion talotoimitukseemme kuului Vertian tekemä tiiveysmittaus joka suoritettiin tämän viikon maanantaina.

Vertian sivuilla kerrotaan tiiveysmittauksesta seuraavasti:

"Tiiveysmittauksella selvitetään rakennuksen ilmanpitävyys sekä paikannetaan vuotokohtien sijainnit. Voit korjata löytyneet vuodot usein jo mittauksen aikana. Korjausten avulla parhaimmillaan puolitat talosi ilmavuodon. Mittauksesta saat selkeän raportin, jossa löydetyt vuodot on esitetty lämpökuvin. Hyvä tulos kertoo ennen kaikkea hyvästä rakentamisen laadusta!"  Vertia

Meidän talostamme on jo ennen rakentamista annettu ohjeellinen energiatodistus. Tässä todistuksessa oli arvioitu talomme kuuluvan enrgialuokkaan C ja ohjeellisen ilmanvuotoluvun olevan 2.

ILMATIIVEYDEN VAIKUTUKSET TYYPILLISESSÄ OMAKOTITALOSSA:


TiiveysIlmanvuotoluku q50Energiankulutus vuotokohtien kautta vuodessaKustannukset vuodessaKustannukset 20 vuodessa
Heikko (määräysten enimmäisarvo)4,02600 kWh360 €7200 €
Erinomainen0,5300 kWh40 €, säästöä 320 €800 €, säästöä 6400 €
Kuva Vertia

Meidän talomme sai kuitenkin mittauksessa tuloksen 1, joka on reilusti parempi kuin annettu ohjeellinen arvo. Mittaaja oli jopa sanonut, että kohteemme on tylsä, koska oikeastaan yhtään selvää, merkittävää vuotokohtaa ei löytynyt.

Vertian tulosten mukaan uusissa pientaloissa keskiarvo ilmanvaihtoluku on 1.3. Kivitalot ovat keskimäärin tiiviimpiä (1,2) kuin puutalot (1,3) ja hirsitalojen keskiarvo on 2,2. 
Meidän talomme ilmanvuotoluku on siis 1.0 ja arvosanalla kiitettävä talomme nousee energialuokkaan B.


Talosta otettiin myös muutamia kuvia lämpökameralla, mutta merkittäviä vuotokohtia ei löytynyt.







Meidän talomme rupeaa tiiveyden osalta olemaan valmis, joten toista mittausta ei ole tarpeen tehdä. Ilmanvuotoluku ei tule meidän tapauksessa enää juurikaan paranemeaan rakentamisen myötä. Aikaisessa vaiheessa tehdyn mittauksen voi tosiaan vielä uusia korjattuaan ilmanvuotokohtia jos ilmanvuotolukuun ei ole tyytyväinen.
Jos haluat lukea lisää tiiveysmittauksesta voit tehdä sen esimerkiksi täällä.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Raksaviikko 20, done!

Isäntä sai eilen illalla katon jiireistään valmiiksi. Meni siinä tiilien latomisessakin aikaa ja vieläkään ei ole valmista mm. kaikki kattoturvatuotteet ovat vielä asentamatta. Tontilla ne jo ovat kuten myös rännit. Kaikki kattotarvikkeet, tiilet, lumiesteet, tikkaat, kulkusillat ja rännit tulivat Bendersin kautta. Rännit olivat Ruukin valikoimaa, mutta Benders ne meille tarjosi edullisesti. Tiilitoimitus oli ainoa joka kuului talopakettiin.

Rakentaminen tosiaan on hidasta. Mies käy päivätöissä ja iltaisin jää sitten muutama tunti aikaa raksalla, pilkkopimeään aikaan. Viikonloppuisin onkin sitten kaksi päivää tiukkaa rakentamista. Siinä se. Oma isäukkoni auttaa raksalla minkä ehtii ja jaksaa, lisäksi meillä on silloin tällöin yksi timpuri ollut hommissa silloin kun ehtii.
Mitään varsinaista valmistusaikataulua meillä ei ole, valmistuu sitten kun on valmis. Jouluksi 2016? Rakentamisen alussa ajattelimme vuoden olevan rakentamisaikataulu, en tiedä onko kesään mennessä valmis. Se joko sitten on tai ei ole, emme ole ajetelleet siitäkin asiasta ottaa sterssiä, sitä varmaan riittää muutoinkin ;)


Siinä sitä on, valmista katon reunaa. Täytyy muuten taas antaa Kontiolle vähän palautetta piirrustuksista. Kuvassa näkyvä yläkerran keskimmäinen ikkuna kun nyt on väärän kokoinen. Pohjakuvissa ko. ikkuna on merkitty numerolla W16 kooltaan 120x120. Rakenteellisissa kuvissa taas ikkunan koko on merkitty 90x120, jonka mukaan siis aukko on tehty. Koko toimituksesta ei löydy ikkunaa nro W16, yksi numerolla W18 kyllä löytyy kooltaan 120x120, mutta sen numeroista ikkunaa ei löydy enää mistään piirrustuksista. Onkohan sitten tuo ikkuna vai mikä lie, mutta rakennusteknisten kuvien mukaan tehty ikkunan aukko on nyt sitten aivan liian pieni, eli uusiksi meni. Kyllä meillä nyt ikkunoiden kanssa on ongelmia. Ja suurinosa on vielä laittamatta paikoilleen. Huoh.

IV-kanavien tarjouspyynnöistä puuttuu edelleen ne kaksi jotka ovat lupautuneet vielä tarjoukset antamaan. Nyt kun ne vielä saisin, niin pääsisin hieromaan kauppoja niistä ja asentajat töihinsä, jos sitten pikkuhiljaa pääsisimme siirtymään sisätöihin.

Niin ja sain nyt muuten paremmat pohja- ja julkisivukuvat talostamme, päivitin ne siis tähän postaukseen.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille rakentajille ja asiasta kiinnostuneille!

lauantai 31. lokakuuta 2015

Vähän epäonnea

Ihan putkeen ei meidän hirsitoimitus sitten mennytkään. Kehikkoa kasatessamme ihmettelimme eri tasoissa olevia ikkunaaukkojen sahauksia. Ikkunan paikkahan sahataan tehtaalla niin että hirteen ajetaan vain pelkkä läpi, joka työstetään sitten loppuun työmaalla. Tämä siksi, ettei ohuet hirret välttämättä kestä kuljetusta tai kasausta. Meillä lähes kaikkien ikkunoiden paikat kuitenkin erosivat toisistaan.



Tässä siis olohuoneen ikkunat, oikean puolimmaiset sahaukset 10 cm alempana kuin vasen ikkuna.


Ruokaerkkerissä sama juttu, tässä taasen vasen alempana. 


Me emme olleet ehtineet tehdä asiasta vielä mitään reklamaatioita tai edes kysyä koko hommasta. 
Kontiolta sitten soitettiin meillepäin, että meidän jälkeemme linjalta tulleessa talossa on ollut ongelmia ikkunoiden kanssa, että mitenkäs meillä? Noh, olihan sitä ihmetelty. Lupasivat sitten ottaa yhteyttä ja miettiä mitä tehdään.

Kontiolta sitten soitettiin ja ehdotettiin viilutusta, jossa ilmeisesti kolo olisi täytetty ja pintaan tulisi viilu. Mehän emme tähän sitten ihan suinpäin suostuneet, koska vika ei ollut meidän. Ehdotimme ettemme ota mitään "purkkavirityksiä" ja vvärierot valkolakatussa pinnassa tulevat varmasti näkymään. Meidän ehdotuksemme oli, että sahataan kaikki aukot alemmas ja he tilaavat meille uudet ikkunat. Ja nyt meillä on uudet ikkunat tilauksessa. "Vanhat" ikkunat ovat edelleen paketissa, koskemattomina, niitä ei ole kukaan edes ehtinyt ajatella paikalle laittavansa. 

Hyvin siis on tähän asti sujunut, uudet ikkunat eivät ole tosin tulleet. Ja kuten sanotaan, ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta niitä siis odotellessa. :)

Tänään on sitten nostettu tiilet katolle. Jiiripeltien asennus taisi viedä isännältä viimeisetkin hermon rippeet, eivät oikein tohtineet sopia paikoilleen. Siellä ne tiilet nyt kumminkin odottaa paikoilleen latomista ;)
Tiilet kuuluivat meidän pakettiin, ovat Bendersiltä ja niitä tuotiin tontille liki 3000 kpl.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Pohjaratkaisu ja julkisivut

Minun on pitänyt jo julkaista kuvat pohjistamme, siinä kuitenkaan onnistumatta, jostain syystä (luultavasti loistavista atk-taidoistani johtuen) en saa meidän digitaalisessa muodossa olevia pohjakuvia siirrettyä tänne. Pistän nyt kuitenkin kännykällä otetut huonot kuvat niin ehkä saatte jonkinlaisen käsityksen talostamme ;)

Muokattu 13.11
Oppisin siis kuitenkin käyttämään näitä teknisiä härpäkkeitä sen verran, että saimme talostamme paremmat kuvat koneelle ;)
Tässä siis malli jota lähdemme hakemaan :) Kuva Kontio










Talomme on siis Kontion Kruunuhaka B jossa olemme tehneet hyvin pieniä muutoksia. Niitä tulee lähinnä kylpyhuoneeseen, jossa oviaukkoa on hieman siirretty, saunaan tulee vastakkain istuttavat lauteet. Keittiön saareke tulee toisin päin, sitäkään ei ole kuvaan piirretty.


Yläkertaa on muutettu enemmän, olen sen itse piirtänyt kruunuhaka D:n pohjalta. En halunnut ihan niin isoa päämakuuhuonetta, halusin myös suihkun yläkertaan sekä vaatehuoneen. Lisäksi taloomme tulee myös tekninen tila.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Raksaviikko 18 pyörähti käyntiin.


Rakentaminen meillä aloitettiin heinäkuun alussa, siitä tulee nyt kuluneeksi 18 viikkoa.
Nyt ollaan tässä mallissa: Isäntä aloitti viikonlopun aikana teknisen tilan rakentamista, saataisiin sitten maalämmöt ja vedetkin paikoilleen ja jokseenkin lämpimään tilaan. Tekninen tila tulee talon toiseen päätyyn, se ei ole hirsirunkoinen, olisi ollut aikas jutky muuten. Ensimmäisnen paketti hirsipaneeliakin on siis avattu. On muuten komiaa. Voi kun sitä saisi vielä vaikka autotallin tai tallin pintaan.

Eteläpääty ja tekninen tila

Tekninen tila suoraan edessä, oikealla KHH:n ovi

Meidän takan toimitus pitäisi muuten olla ensi viikolla, ei taida onnistua ei... Ei meillä ole lattiaan tehty vielä toista valuakaan, lattialämmitysputket pitäisi asentaa ja ja ja... 

Soittelinkin tänään siis muurarille ja hänelle oli ihan ok, että sovitaan myöhempi aika, soittelen sitten vaan kun tarve on. Vielä pitäisi soittaa tehtaalle jos myös takan toimitusta voisi siirtää. Kyllähän se tuonne jonnekkin sopisikin, mutta muurari oli sitä mieltä, että laastit kuivuvat jos seisoo kauan ulkona. Koitetaan nyt vielä selvittää asennetaanko koko talon lattialämmitysjärjestelmä samlla (ylä- ja alakerta) vaiko voiko alakerran tehdä ensin? Sehän olisi tavallaan putkia ja valua vaille valmis, mutta jos meidän täytyy välipohjaa alkaa tekemään niin sitten kyllä kestää. 

Myös maalämpöporarin pitäisi tulla näinä viikkoina. Ongelmana on, ettei meille tule vettä ja porari tarvitsee sitä 2-4 kuutiota. Meillä on kyllä liittymät sovittu, mutta asennusta ei ole ollut, pitäisi olla se lämmin tila, tekninen tila toivottavasti kohta valmistuu. 

On tämä siitä inhottavaa kun kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jotta jonkun osan talosta voi tehdä valmiiksi, pitää olla toinen ja kolmaskin asia tehtynä, ei voi vaan tehdä sieltä ja täältä vaan kaikki tuntuu vaikuttavan kaikkeen.

Ja voi kun minulle tulisi vapaapäivä niin pääsisi jatkamaan tuota maalaamista.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Runkoa, tuulensuojalevyjä.

Aluskatteet on nyt saatu paikoilleen. Ongelmia ovat aiheuttaneet yläkerran erkkerit jiireineen. Molemmin puolin talo siis tulevat nuo erkkerit, toiselle puolelle tulee parveke ja talon toiselle puolelle tulee muuten vain rappusten kohdalle hieman näyttävämpi ikkuna. 
Myös etualalle tulevan terassin katto on nyt saatu aluskatettua. 

Varsinaisesti kovin näkyvää edistystä ei ole tapahtunut, mutta toki runko-osiin os mennyt tavallisen paljon puutavaraa sekä sitä aikaa. 

Olen myös aloitellut talon maalausta. Maaliksi meille valikoitui Viratsen maalitehtaan 4 öljyn laatumaali jota voi sitten maalaskella vaikka pakkasella. Hirsikerta on nyt kertaalleen maalattu lukuunottamatta ruokaerkkerin päätyä. Kahden lapsen raksa yh-äitinä ei hirväesti ole ehtinyt maalailla. Lähinnä se on keskittynyt kahteen tuntiin joka minulle jää omaa ikaa iltavuorossa, kun vien lapset hoitoon kahta tuntia ennen töihin menoa. Siitä voi jokainen laskea, ettei se maalaus oikein edisty.

Värinä meillä on Teknoksen ulkomaalivärikartasta 7533


sunnuntai 11. lokakuuta 2015

maanantai 5. lokakuuta 2015

Mistä kaikki alkoi

Meillähän tämä oman kodin rakentaminen on ollut haaveena siitä saakka kun olemme tavanneet. Melkein jo ensimmäisillä (tai ehkä toisilla) treffeillä selasimme eri talovalmistajien nettisivuja ja haaveilimme omasta tuvasta.
Olemme katselleet enemmän ja vähemmän tontteja sillä silmällä, jos joku kiva löytyisi. Ehkä kuitenkin viime syksynä rupesimme enemmän tosissamme selamaan tonttitarjontaa. Jotain käytiin patsastelemassa paikan päällä ja sitten sattui eräs tontti haaviin. Se ei ollut missään yleisessä myynnissä ja omistajaa oli vaikea tavoittaa, muitakin kiinnostuneita oli, mutta kuten yleensäkin minä toimin, ripeästi, asenteella "kaikki mulle heti nyt" saimme kun saimmekin ostettua tontin itsellemme.

Tontti sijaitsee Mynämäellä, keskustan tuntumassa kuitenkin omassa rauhassaan. tilaa meillä on hulppeat 1,6 ha johon saa sitten hevosetkin sopimaan. :)



Tonttikaupat tehtiin siis 27.2.2015.
Kontion kanssa olemme tehneet kaupat talopaketista toukokuun lopussa 2015
Rakennusluvan saimme ennen juhannusta.
Ja hirsikehikon pystytys alkoi viikolla 38 eli 16.9.2015

Sitten nykyhetkeen. Vieläkään emme ole saaneet aluskatetta paikoilleen vaikka minä niin kovin uskoin ja toivoin. kattomme monimutkainen rakenne on tuottanut vähän kaikille päänvaivaa ja tuntuu, ettei se tule koskaan valmiiksi. Tai sitten minä vain olen kauhea hätähousu. Nyt on sentään luvattu kaunista ilmaa, eikä mitään syysmyräköitä, joten jos tällä viikolla?



tiistai 29. syyskuuta 2015

Perustuksen budjetti

Tänään olen saanut laskettua valmiiksi kaikki perustuksiin liittyvät elementit yhteen ja aika kovin paukkuivat meidän perustusten budjetit. Olimme ajatelleet, toivoneet ja rukoilleet, että saisimme talomme perustettua nätisti kallion päälle, joka hyvin näkyy talomme takana. Näin ei kuitenkaan käynyt. Teetätimme maaperätutkimuksen kesäkuun alussa PMT-Mittauksen toimesta. Kaikki sujui aivan erinomaisesti, työ tehtiin ajallaan ja huolellisesti. Kuitenkin vastoin meidän ajatuksiamme kallio sukelsikin aika rajusti heti talomme alta ja alla oli silkkaa savea...
Monen monta yötä ja päivää pähkäiltiin, siirretäänkö taloa suunnitellusta paikasta johonkin, jos siirretään mihin siirretään ja kuinka paljon? Lopulta päädyimme kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun jossa talo pysyi tasan tarkkaan suunnitelemassamma paikassa, koska sen siihen halusimme. Tämä vaati kuitenkin taas aivan älyttömän määrän lisää töitä.
Talo piti paaluttaa, ja koska talon takaosa oli niin lähellä kalliota, ei siihen paaluja voinut pystyyn laittaa. Näin päädyimme tekemään 16 kpl ns. tynnyrikaivoja. Kaivojen idea on siis toimia paaluina. Siinä porataan tartunnat, joita muistaakseni oli kolme kappaletta per tynnyri, kallioon ja lykätään tynnyri niiden päälle, raudoitetaan ja täytetään betonilla.


Tästä lähdettiin ja siihen se tulee!






Kaikki paalupaikat, missä kallio oli alle 1,5 metrin päässä valettiin siis tynnyrikaivot (yhteensä 16 kpl) ja loput kävi Kankareen paalutus paaluttamassa (14 teräspaalua 1,5-4m paaluina).
Talon takareunasta joutui vielä räjäyttämään kalliota pois, koska edes tynnyrikaivoa ei olisi saanut siihen kohtaan. Siihenkään ei vielä kaatunut budjetti. Kateellisena olen katsellut muiden blogeja, jotka vaan ajavat soraa talon alle, täryttävät sen piukkaan, tilaavat valmiit formexin muotit, latovat ne paikalleen ja tilaavat betoniauton.

Meille ei riittänyt ihan normaali anturakaan, vaan se on normaalia korkeampi. Toki siihenkin olisi formexit saanut, mutta tässä kohtaa ajattelin jo ruveta säästämään. Muotit tehtiin puutavarasta sekä styroxeista, joita joka tapauksessa olisi pitänyt anturan ympärille laittaa.



Valu tehty, tässä bitumisively ja harkkoja

Tämän jälkeen tietysti ladottiin valuharkot paikoilleen. Niitä tuli kaksi riviä vierekkäin, kolme kerrosta ulos ja kaksi sisälle. 




Tämän jälkeen tietysti harkkojen valu, pohjalaatan terästys.

Meillä pohjalaatta valetaan kahdessa erässä, ns. kaksoislaatta. Tässä siis meidän talon pohjatyöt. Viemärit, vesi- ja radonputket menenvät jo ensimmäisessä valussa, mutta muut kuten käyttövesiputket ja lattialämmitys tulee vasta pintavaluun.