lauantai 10. joulukuuta 2016

Ido Glow rimfree

Jo on taas bloggaillut jäänyt vähiin. Noh, eihän täällä ole tapahtunutkaan oikeastaan mitään mistä olisi kirjoitellut. Talvi on pysäyttänyt kaiken tekemisen osittain kelien, osittain silkan laiskuuden ja inspiraation puutteen vuoksi.

Muiden blogeja taas selaillessani huomasin Raisan Uusiokolosta tuskailevan wc pönttöjen puuttuvista arvosteluista.  Koska blogin kirjoittamisen aiheet on jokseenkin hukassa, päätinpä nyt tarttua edes tähän ongelmaan:

Minähän olisin halunnut meille edes yläkertaan seinä wc:t. Oi kuinka kiva olisikaan ollut tehdä pytyn päälle sellainen pieni taso mihin olisi saanut kaiken mailman kivoja purkkeja ja puteleita laitettua kukkasista puhumattakaan! Mutta taas minun neronleimaukseni tyrmättiin; liian kallista, liian monimutkaista ja epäkäytännöllistä. Ja jälleen minun piti keksiä plan B!

Arvosteluja ei tosiaan löytynyt juuri mistään. Kunnon bloggarihan toki käyttää googlea ja lukee vähintään 10 blogipostausta aiheesta "wc-pöntöt" ennen kuin voi näinkin tärkeän päätöksen tehdä. Tulos, ei yhtään mitään.

Kun ei kerta arvosteluja löydy silloinhan päätös tehdään puhtaasti ulkonäön perusteella. Minä ihastuin tällä kertaa hyvinkin yksinkertaiseen ja sulavalinjaiseen IDO Glow Rimfree pönttöön. Ongelma oli, ettei niitä ihan mistä tahansa saanutkaan. perinteinen Bauhaus ei tarjonnut mitään, ei rautakaupat joten sellaista ei siis nähtäville (saatika istuttaville) saanut. Edes Netrauta ei sellaista minulle tarjonnut, vaikka sieltä melkein kaiken muun olenkin saanut. 

IDO Glow Rimfree 36364 kuva IDO


Mitä vaikeammin saatava, niin sitä suuremmalla innolla meillehän sellainen oli siis saatava. Kaksi paikkaa löysin silloin, mitkä myivät; Hanakat ja Talotuote. Talotuotteelta sitten sain asiallisen tarjouksen, joten eikun tilausta matkaan!

Nyt meillä on sitten koeistuttu 2 kpl näitä pyttyjä n. 3 kuukauden ajan, eikä mitään moitittavaa ole ollut. Ne on helppo pitää puhtaana, onhan kyseessä se huuhtelukaulukseton pytty, ja kaikki naisethan tietävät kuinka kiva on putsailla niitä perinteisiä malleja, yöh! Myöskään tuossa jalkaosassa ei ole niitä mutkia, koloja yms yms yms mihin tunnetesti seisovaltaan pissamaan harjoitteleva 5-vuotias poika ja miehet ylipäänsä saavat roiskittua kaikesta nalkutuksesta huolimatta! 
Huuhtelu on pelannut myös. Meillä edellisessä kodissa oli Bauhausin halvin pytty ja juu, sen kyllä huomasi, huuhtelu ei vetänyt sitten ollenkaan kunnolla! 

Tähän tuli mukana myös sellaisia sinisiä puikkoja, jotka laitettiin tuonne huuhtelupainikkeen alle ja se värjäsi veden siniseksi sekä tietysti toimi myös hajusteena. En ole niitä vain mistään kaupoista löytänyt, tosin en ole sen enempää kyllä niitä hakenutkaan. Olisko jotain Idon omia juttuja?

Kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen ollut niihin, mitä nyt miinuksena täytyy kyllä mainita aika suolainen hinta, mutta onhan sitä rahaa tullut pistettyä talon rakentamisen aikana kaikkeen muuhinkin typerään. 

Lisää kuvateksti