torstai 18. helmikuuta 2016

Valmiusastetodistus

Pankithan vaativat talonrakennusurakan aikana usein valmiusastetodistuksia lisää lainaa nostettaessa. Meillä neuvotellusta lainasummasta on nostettu tähän mennessä noin puolet. Emme kokeneet järkeväksi nostaa koko lainasummaa pankkitilille makaamaan vaan tarpeen tullen soitto pankkiin ja lisää rahaa tilille kolahtaa niin kauan kuin neuvoteltu summa on täynnä.

Meillä oli vastaava mestari viikko sitten pyörähtänyt tontilla ja arvioinut valmiusasteeksemme 65-70%. Eikös kuulostakkin mukavalta? Toki hän varoitteli että siinä viimeisessä 20 % menee sitten oikeasti kauan aikaa. Ja kun kaikki on tähänkin mennessä tehty viimeisen päälle, ei nyt kannata tässä vaiheessa enää alkaa hosumaan. Juu turha se on isännälle puhua, mutta emäntä saattaa hieman toppuuttelua tarvita...
Isäni on joutunut ulkohommiin kun hommat seisovat lattialämmitysasentajia odotellessa, muuttuu torpan ulkonäkö taas aika lailla otsalaudoituksen ansiosta.

Mies tosiaan arvioi, että loppukesästä/alkusyksystä meidän talomme voisi olla valmis. Olemme pohtineet meinaammeko muuttaa keskeneräiseen taloon, vai käykö sitten niin, että listat laitetaan kun vanhimman (nyt 4v.) lapsen rippijuhlat lähestyvät? Vai muutammeko uuteen kotiin, sitten kuin viimeinenkin lista on paikoillaan. Jaa-a, riippuu varmaan siitä kuinka kauan minä jaksan odottaa. Minä kun olen sellainen "kaikki mulle heti nyt" tyyppi.

Mies on muurannut kylppäriä, muuraushomma taitaa nyt jo olla valmis.
Talolla on nyt ruvennut tapahtumaan. Yläkerran lattialämmitysasentajan tuloa saatiin odotaa viikko ja nytkään viime kertainen loistoasentaja ei päässyt tulemaan. Saa nähdä tekevätkö pojat tänään yhtä laadukasta jälkeä kuin edellinen.

Takan muurari pääsi vihdoin maanataina paikalle vain todetaankeen kuormasta puuttuvan minun puulokeroni takasta sekä, että palomuuri on tehty hieman liian lähelle keittiötä ja piippu yläkerrassa menee täten liian lähelle väliseinää. Eikun puulokeroa ja uutta takan yläosaa tilaukseen ja perjantaina uusi yritys. Ei ole kaikki mennyt kuin strömsössä konsanaan.

Väliovia joudumme ehkä odottmaan tovin, onhan toimitusvuodeksi laitettu niinkin aikaisin kuin 2030?
Maanantaina tehdään tiiveysmittaus, huomenna haetaan yläkerran lattiaan kipsilevyt ja viikolla 9 eli parin viikon päästä tulee Kontion sisustuspaketti. Ja minä laitoin Laatta pisteelle viikonloppuna kyselyä "kolme varttia kylppärille" ajanvarauksesta perjantaille, mitään vastausta ei ole kuulunut. Sitä kuuluisaa rakentajan asiakaspalvelua jälleen kerran...

4 kommenttia:

  1. Huippua! Onnea tästä vaiheesta :)
    Ne loput hommat kun alkaa näkeä valmista pintaa on kyllä niin paljon motivempia. Intoa kyllä siinä vaiheessa riittää. Totta ettei niissä kannate hosua, se on se jälki joka sitten näkyy.

    Me muutettiin niin että listat ja sauna puuttui. Saatiin ne kaikki valmiiksi jouluun mennessä. Ottaen huomioon että koko syksyn mies teki ulkovuoraus hommia ja maalasi.SAatiin kyllä "varoituksia" että jää ne listat sitten ikuisesti laittamata vaan eipä pitänyt paikkaansa.
    Se on kyllä totta että tahti on ollut verkkaisempi, ihan joka lauantai ei oo sirkkeliä kaivettu esiin. Anyway, meille se on ollut ihan hyvä vaihtoehto. Minä palasin takaisin haastavampaan lähes täysiviikkoiseen työhön joten raksammamma oleminen ja yh arki ei enää sopinut kuvioon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä muuttamissa on puolensa ja puolensa. Onneksi vielä ei asiaa tarvitse päättää, katsotaan kuinka meille käy :)

      Poista
  2. Nimeni on Alex Jack Yhdysvalloista. Haluan kiittää lainalaitoksia, jotka auttoivat minua saamaan lainan. Viimeiset kolme kuukautta olen etsinyt lainaa velkojeni maksamiseen, ja kaikki yrittivät huijata minulta rahani, kunnes tapasin lainalaitokset. Hän pystyi myöntämään minulle 40 000 euron lainan. Hän voi auttaa myös sinua. Hän on auttanut muita kollegoitani. Jos tarvitset taloudellista apua, ota yhteyttä yritykseen sähköpostitse (loancreditinstitutions00@gmail.com). Uskon, että hän voi auttaa sinua. Ota heihin yhteyttä saadaksesi apua, kuten hän auttoi minua. Alla on hänen rohkaisun sanansa niille, jotka etsivät laillista ja rehellistä yksityistä lainanantajaa. Ota yhteyttä yritykseen WhatsAppin kautta: +393512114999 tai WhatsAppin kautta numeroon +393509313766.

    VastaaPoista
  3. Nimeni on FATMA WATI, ja haluan tällä välineellä neuvoa kaikkia olemaan varovaisia ​​internetistä lainan ottamisessa, koska niin monet internetin lainanantajat täällä ovat huijareita ja he vain jakavat tarinoita huijatakseen rahasi. Hain 200 000 euron lainaa saksalaiselta naiselta ja menetin 8 400 euroa saamatta lainaa.

    Tänä päivänä, 27. huhtikuuta 2026, ystäväni Wulan Sari työpaikaltani kertoi minulle, kuinka hän haki lainaa luottolaitoksilta ja lopulta sai lainan. En koskaan uskonut häntä, ennen kuin menin hänen kanssaan pankkiin vahvistamaan asiaa ja olin hämmästynyt, koska menetin paljon rahaa vain saadakseni lainan perheelleni.

    ALLAH siunatkoon hyvää miestä siitä, mitä hän teki minulle ja kodilleni. Pyysin ystävääni esittelemään minulle hyvän yrityksen luottolaitoksilta, ja he tekivät sen, ja hain 120 000 euron lainaa.

    Noudatin yrityksen lainaehtoja ja luottohakemukseni hyväksyttiin ilman stressiä ja vaikeuksia.

    Lopulta sain lainan pankkitililleni ja soitin ystävälleni, että sain lainan. Esittelin myös monia ihmisiä hyvälle yritykselle nimeltä laina-luottolaitokset.

    Haluan sinun lukevan todistukseni ja ottavan yhteyttä hyvään yritykseen, jos tarvitset lainaa, jotta sinäkin voit todistaa hyvän yrityksen ystävällisyydestä.

    Joten käytän tätä väylää ilmoittaakseni kaikille romanialaisille ja muille ihmisille, joilla on mahdollisuus lukea todistukseni ja jotka tarvitsevat lainaa, ottamaan yhteyttä laina-luottolaitoksiin. SÄHKÖPOSTI: (loancreditinstitutions00@gmail.com)

    Voit kuitenkin ottaa heihin yhteyttä WhatsAppin kautta: +393512114999 tai +393509313766.

    Kiitos vielä kerran kaikille todistukseni lukemisesta ja siunatkoon ALLAH meitä kaikkia ja antakoon meille pitkän iän ja vaurauden.

    VastaaPoista