sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Maalämpöä

Seneran, tai oikeastaan heidän porauksensa hoitaa Rototec, kävivät aikaisin lauantai aamuna poraamassa meille maalämpökaivon. Kaivon syvyydeksi tuli 142 m, jolla lämmitetään sitten vesikiertoisella lattialämmityksellä meidän inan vajaa 200 m² hirsitalomme. 
Mitään varauksia esim. ulkorakennuksia varten ei nyt sitten meille tullut. Ensin sitä laskettiin mukaan tarjoukseen, mutta kaivon syvyys olisi ollut aika lailla isompi ja samoin pumppu, eli siis monta tonnia kalliimpi hinta. Ulkorakennuksia meille on suunniteltu sekä autotalli miehelle ja hevostalli minulle. Niiden lämmitysratkaisuihin keksitään kuitenkin jotain muuta. Esim hevostallissa vuoden aikana lämmitettäviä päiviä ei kovin montaa ole, varsinkaan jos talvet ovat tälläisiä... Ennen meillä on tallissa ollut lähinnä joku puhallin, niinä kaikkein kylmimpinä päivinä. Tallissa ei muuten varsinaista lämmitystä tarvitse, idea on lähinnä se, että sisäilma pysyy plussan puolelle eivätkä vesiputket pääse jäätymään. Ilmalämpöpumppu onkin mietinnässä sekä auto,- että hevostalliin. Katsotaan sitä sitten kun aihe on ajankohtaisempi.



Ilmair oy:n pojat aloittivat myös ilmanvaihtokanavien asennukset viime tortaina. Parisen viikkoa lupasivat hommia tehdä ja sitten pitäisi olla valmista.




Isäntä on vetänyt sähköjohtoja paikoilleen ja aikamoinen määrä niitä katossa nyt roikkuu :) Tässä siis keittiön kattoa ja sähkövetoja.



To Do listalla onkin nyt sitten ensi viikon aikana lattialle vielä ladottavat styroxit ja raudoitus verkot, koska Seneran lattialämmitysasentaja tulee sitten 15.12 asentamaan putkia pisin lattioita. Huh! Lattiavalun olen sopinut 18.12. Kaikki valuhommat meille tähän asti (ja tästä eteenpäin) on tehnyt Betonilattiat Hareja. Hyvää palvelua ja ammattitaitoisia miehiä. Suosittelen! Ja vielä kaiken lisäksi paikallisia poikia. 

Mutta kyllä tuolla kännykällä tulee sitten luokattoman huonoja kuvia, koskakohan raaskisin investoida siihen järjestelmäkameraan?


Viimeinenkin ikkuna saatu paikoilleen. Tämä on siis porrastasanteella oleva.  En oikein tykkää noista ristikoista, kun muissa ikkunoissa ovat ylimmässä ruudussa, niin mielestäni eivät kyllä tuohon kohtaan sovi ollenkaan. Isäni on meille naputellut raksaportaat, saa nähdä mikä niiden kohtalo on kun lattia pitäisi valaa?


Muutama ilmastointiputki varastossa odottamassa. Tästä varastosta siis tulee myöhemmin minun tallini :)

Huomenna on luvassa se kauan odotettu reissu Kvikkiin. Lupaan sitten postata kunnon keittiöpostauksen kun saisin jotain päätöksiä aikaan. 

Ja oikein hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti